Usein moititaan televisio-ohjelmia. Ollakseni kerrankin positiivinen haluan kiittää esimerkiksi erilaisia painonpudotus- ja remonttiohjelmia. Ne nimittäin eivät ole jättäneet kylmäksi, vaan ovat herättäneet minussa tunteita ja ajatuksia ja jopa laajentaneet joittenkin ilmaisujen merkitystä.
Aiemmin esimerkiksi käsitin termin inflaatio yksisilmäisen rajoittuneesti pelkästään taloudellisessa mielessä. Eli hintojen nousun myötä tapahtuvana rahan arvon alenemisena. Saman hyödykkeen hankkimiseksi vaaditaan entistä paksumpi nivaska seteleitä. Vähin erin minulle kuitenkin valkeni termin laajempi merkitys. Saanen hieman valaista tajuntani laajenemisen taustaa.
Painonpudotusohjelman juontaja ylisti silmät ymmyrkäisinä viikon aikana painoaan pari kiloa pudottaneen suoritusta mielettömäksi, huikeaksi ja täydelliseksi ja muutaman muun kisailijan onnistumista vielä samoin laatusanoin. Kun taas seuraavassakin jaksossa suorituksia jälleen kehuttiin vähintäänkin huikeiksi ja mielettömiksi, tunsin, kuinka mielessäni alkoi jokin muhia.
Ajatuksiini palautuivat remonttiohjelmat, joissa vaatimattomiin merenrantahuviloihin oli – vain jotain mainitakseni – näpräilty uusi katto, lattialankut vaihdettu, ikkunoita avarrettu, keittiön paikkaa siirretty, naputeltu puolen aarin terassi, tontti kuorittu ja rahdattu Kainuusta rekkalasti kunttaa. Kun omistajat sitten karanteenin jälkeen oli johdateltu sokkoina paikalle ja saivat viimein wavata silmänsä, niin miten he luonnehtivatkaan näkemäänsä. Jokseenkin takuuvarmasti toistellen juuri ilmaisuja: aivan mieletöntä, huikeaa, täydellistä, sairaan hienoa.
Heureka! Mielsin, kiitos mainittujen ja monien muitten tv-ohjelmien, että pelkästään taloutta koskevilla asioilla ei suinkaan ole yksinoikeutta termiin inflaatio. Sille ovat alttiita myös vaikkapa turhan köykäisesti ja yksipuolisesti viljellyt äärimmäiset laatusanat, adjektiivit. Ne vaan menettävät tehoaan eivätkä edes useampia kertoja peräjälkeen lausuttuina yllä enää alkuperäiselle tasolleen.
Oma lukunsa sinänsä ovat niin sanotut voimasanat, ärräpäät. Ei liian usein toistettuina, mutta joissain tilanteissa sellaiset ärrää venytetyn ronskisti pärryytellen, tuntuvat suorastaan ymmärrettäviltä. Eikä siinä ole kyse siitä, että kutsuttaisiin sielunvihollista apuun, vaan paremminkin ainoastaan puretaan vain sen hetkistä tunnetilaa.
Tilanne on mielestäni aivan toinen, jos joku ikään kuin sanomaansa ja itseään korostaakseen pitää tapanaan ilmaista itseään ja tuntojaan suoltamalla joka väliin naisen sukupuolielimen kansanomaista nimitystä. Vastoin purkautujan ilmeistä käsitystä tuon kaltainen tehokeinoksi tarkoitettu toisto menettää nopeasti kuvitellun arvonsa ja kääntyy vääjäämättömästi tuottajaansa vastaan.
Toisinaan tuntuu siltä, että ylipäätään eletään ilmaisuissakin jonkinlaista liioittelevaa ja äärimmäisyyksiä suosivaa aikaa. Pyritään aina laittamaan paremmaksi, suuntaan jos toiseenkin.
Täytyy avoimesti myöntää, että itse en ole missään merkityksellisessä tai etenkään luovuutta vaativassa asiassa päässyt edes liki täydellisyyttä, vaikka kuinka parastani olisin yrittänyt. Jos toisaalta yltäisi täydellisyyteen, ei olisi enää mitään mihin pyrkii.
Olisikohan täydellisyyteen mielestään päässeellä sairaan hyvä olo? Mitä se sitten tarkoittaakaan. Mieletöntä.
Pekka Alitalo
ylikonstaapeli, eläkkeellä