Miikka Tamminen Pellon kärkikahinoissa

0
Someron UA:n Miikka Tamminen

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Pohjois-Suomen Pellossa jo 35. kerran ajetut autourheilun jokamiesluokan Poikkinaintiajot huipentuivat perinteiseen tapaan yleisen luokan voittotaisteluun.

Lähes kahden ja puolensadan osanottajan joukossa armottoman karsinnan kautta kärkikuljettajien kastiin raivasi tiensä myös Someron Urheiluautoilijoiden Miikka Tamminen, 33.

Sunnuntain semifinaalilähtöihin mennessä pelistä oli pudotettu yli kaksisataa yrittäjää ja 32 parasta kamppailivat paikoista finaalilähtöihin. Tamminen kaahasi semifinaalieränsä kakkoseksi, mikä tiesi hänelle paikkaa B-finaaliin.

Viikonlopun toiseksi viimeisen startin kärkikaksikolle aukesi vielä paikka A-finaaliin. Tamminen sijoittui kolmanneksi, eli himoitsemansa päätösfinaalin paikka jäi täpärästi yhden sijan päähän.

A-finaalissa Pellon syheröiden kuninkuudesta taisteli seitsemän kuljettajaa, joten Tammisen lopullinen sijoitus oli kahdeksas. Konneveden Moottorikerhon/UA:n kaksikko Janne Viitikko – Mika Liimatainen juhli, tässä järjestyksessä, kaksoisvoittoa.

Miikka Tammiselle Pellon ajoviikonloppu on muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi ja erääksi kilpailukauden ehdottomista kohokohdista. Kovin monia muita somerolaisia tai Someron UA:ta edustavia kuljettajia pitkä reissu ei tänä vuonna innostunut, eivätkä muutamat mukana olleet, Tammista lukuun ottamatta, selviytyneet luokkiensa finaalilähtöihin asti.

Tuomela ja Laine lähellä SM-välieriä

Pari viikkoa ennen Pellon koitoksia, heinäkuun alussa, Miikka Tamminen oli kuuden muun SomUA:n kuljettajan kanssa mukana Karstulassa ajetuissa jokamiesluokan yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailuissa.

Viime vuosien SM-kisojen parhaasta somerolaismenestyksestä vastanneet Tamminen ja Jere Piekkala joutuivat jättämään kilpailun kesken jo varhaisessa vaiheessa, kun heidän ajonsa musta-liputettiin hylätyiksi.

Pisimmälle somerolaiskuskeista etenivät Jussi Tuomela ja Lauri Laine . Kumpikin sijoittui toisen ajopäivän toisessa keräilyerässä neljänneksi, eli yhden sijan päähän välieräpaikasta. Välieriin selviytyi 57 parasta kuljettajaa, joten somerolaiskaksikko päätyi lopullisella tuloslistalla jakamaan 58. sijaa.

Mainitun kvartetin lisäksi Someron UA:ta edustivat Karstulassa Pasi Piekkala, Vesa Nurmi ja Tuomas Okker.

Upeaa jokamies-kautta ajava Janne Viitikko pääsi ennen Pellon valloitustaan juhlimaan myös uransa ensimmäistä henkilökohtaista Suomen mestaruutta. Mestaruutta puolustanut Jalasjärven Moottorikerhon/UA:n Juha Perälä sijoittui nyt hopealle ja Tikkakosken UA:n Teemu Leivonen nappasi SM-pronssin.

Jokamiesluokan kilpailukausi jatkuu tulevana viikonloppuna Tampereen Teiskossa jo 36. kertaa järjestettävällä Kardaanikunkku-kilpailulla, johon Someron UA:stakin on lähdössä kattava edustajisto. Samoissa maisemissa ajetaan elokuun lopussa lajin SM-liiga-, eli joukkuemestaruuskilpailu.