
Turuntien hulevesiviemäröinnin työmaa-alue aiheuttaa erinäisiä oikaisutarpeita ihmisille. Leppätie ja iso osa kevyen liikenteen väylää ovat kokonaan suljettu kevyeltä liikenteeltä. Työkoneiden lähellä liikkuvat kulkijat aiheuttaisivat muutoin kohtuuttomia vaaratilanteita.
Leppätien ja Turuntien kulmauksessa asuva Jari Kuisma on huolissaan heistä, jotka kielloista ja aidoista huolimatta oikaisevat ja kulkevat hänen pihansa läpi.
– Olen huolestunut siitä, että he voivat tippua kaivantoihin. Ne ovat todella syviä ja vaarallisia, ja ovat juuri siksi pyritty estämään kulkemiselta. Nyt ihmiset eivät kuitenkaan usko, vaan he kiertävät aitoja, kunnes löytävät jonkun raon, Jari Kuisma ihmettelee.
Kuisma tähdentää, että mitkään vakuutukset eivät korjaa vahinkoja, jos jotain tällaisissa tapauksissa sattuu.
– Ihmiset ovat välinpitämättömiä, eivät usko kieltoja tai aitoja. Oikaisijoita on sekä nuoria että vanhoja, kaikenlaisia ihmisiä.