
Teksti Olli Luukkola, kuva Pilvi Kettunen
Somerniemen Musiikkiteatterin tämän kesän esitys Paremmat Päivät myytiin loppuun liki jokaisen näytöksen osalta. Musiikkiteatterissa on oltu iloisen häkeltyneitä näytelmän saamasta huomiosta ja yleisön antamasta positiivisesta palautteesta.
Yhdistyksen puheenjohtaja Maria Puotsaari myöntää, ettei ollut ilmiselvää, innostuvatko ihmiset lähtemään teatteriin näiden poikkeusvuosien jälkeen. Tänään perjantaina on kuitenkin viimeinen esitys, ja nyt kyseisen produktion voidaan todeta olleen menestys.
Näytökset ovat olleet viimeistä penkkiä myöten loppuunmyytyjä, ja osaan näytöksistä on kannettu jopa lisäpaikkoja. Lippujen varausjärjestelmän mukaan näytelmän tulee tänä kesänä näkemään lähes 3000 henkeä. Tilanne on Puotsaaren mukaan ennennäkemätön.
– Aiemman, pienemmän, katsomon aikaan esitykset saattoivat olla joskus loppuunmyytyjä, mutta tällaisessa mittaluokassa ei ole oltu ennen.
Puotsaari epäileekin, että heidän esittämänsä maalaiskomedia on ollut sopivan kevyttä katsottavaa juuri tähän hetkeen. Yleisöltä saadun palautteen mukaan myös Juha Tapion mukaansatempaava musiikki on ollut yksi valttikorteista. Se puhuttelee hyvin laajalla skaalalla eri ikäluokkia, varsinkin, kun sitä esittää huikea seitsemän hengen liveorkesteri, jollaista ei monessakaan paikassa näe.
– Olemme edelleen hämillämme vastaanotosta, jonka tämä on saanut. Se, että ihmiset löytävät tiensä meidän katsomoon, on paras palaute ja kertoo siitä, että tässä ollaan oikeilla jäljillä!