
Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
Kauden 2022 rullakiekon SM-liiga saatiin päätökseen Lempäälässä. Tamperelainen Team Haippi voitti toisen kerran peräkkäin Suomen mestaruuden. Someron Pepe Roller sijoittui kuudennellatoista liigakaudellaan viidenneksi.
Lauantaina Lempäälässä pelattiin runkosarjan kolmas ja samalla viimeinen turnaus. Vähintään kaksi voittoa ottamalla Pepe Rollerilla olisi ollut mahdollisuus nousta peränpitäjän paikalta neljän parhaan joukkoon ja sunnuntain pronssiotteluun.
Somerolaisjoukkueen lähtökohdat lisäpistejahtiin eivät olleet parhaat mahdolliset, kun päätösturnaukseen lähti mukaan vain yhdeksän kenttäpelaajaa. Edellisten turnausten runkopelaajista olivat poissa joukkueen tehopelaaja Tobias Kauppinen, sekä luottopuolustajat Simo Pasonen ja Jasu Vuori.
Hyvällä taisteluasenteella Pepe silti lähti jokaiseen päätösturnauksen kolmeen otteluunsa. Kokoonpanon kapeus alkoi näkyä pelien loppupuolella, jolloin tappiolukemat levisivät vähän turhankin suuriksi.
Kaksi tappiota finalistille
Avausottelussaan Pepe taipui pirteän alun jälkeen tamperelaiselle Koovee Rollersille maalein 3–8 (1–2, 1–1, 1–5). Niin ikään tamperelaista Pahalampea vastaan Pepe aloitti terävästi, karaten avauserässä 3–1 johtoon.
Toisessa erässä Pahalampi iski noin neljässä minuutissa viisi maalia, nousten 7–3 johtoon ja ratkaisten kamppailun edukseen.
Kolmannessa erässä puolustaminen ei kiinnostanut kumpaakaan joukkuetta enää senkään vertaa kuin avauserissä. Kaikkiaan yhdeksän maalia sisältäneen kimaran jälkeen tulostaululle jäivät tamperelaisten 13–8 (2–3, 6–1, 5–4) voittolukemat.
Turnauksen päätteeksi Pepe pelasi sijoitusten kannalta merkityksettömän ottelun, jossa vastapuolelle asettui toistamiseen saman päivän aikana Koovee Rollers. Somerolaisilla näytti loppuminuuteille asti olevan mahdollisuus laihaksi jääneen pistepussinsa täydentämiseen, mutta tälläkin kerralla Koovee kuittasi voiton nimiinsä maalein 7–4 (2–2, 0–1, 5–1).
Team Haippi voitti kahdeksan kierrosta käsittäneen runkosarjan ja eteni toiseksi sijoittuneen Kooveen kanssa SM-liigan loppuotteluun. Pronssimitalin kohtalon ratkaisivat runkosarjan kolmonen Pahalampi ja neljänneksi sijoittunut siilinjärveläinen Vuorelan Veikot.
Pepe Roller voitti kahdeksasta ottelustaan vain yhden, kun Veikot kukistui Somerolla pelatussa avausturnauksessa maalein 5–2. Seitsemästä tappiosta neljä tuli melko tasaisten vääntöjen jälkeen enintään kolmen maalin marginaalilla.
Veteraaneilla riitti virtaa
Lempäälän turnauksessa konkaripelaaja Juha Laaksonen (4+3=7) ja nuorisokaartin Olli-Oskari Virta (2+4=6) olivat Pepen tehokkaimmat pistelingot. Vasta 15-vuotias liigatulokas Vili Pulakka nakutteli kolme maalia ja neljä tehopistettä.
Päivän ilahduttavimpiin somerolaissuorittajiin lukeutui kokenut Pepe-kapteeni Aleksi Hovila. Hän keräsi neljä tehopinnaa ja oli Pepen kärkimies plus-/miinustilastossa (+7/-9=-2).
Pahalampea vastaan ”Allu” oli kaukalossa viiden oman joukkueen tekemän maalin aikana ja neljä kertaa vastustajan maalatessa, jolloin hänen tehosaldokseen muodostui +1. Komea tilasto ottelussa, jossa muiden pepeläisten saldot olivat kahdesta kuuteen maalia miinuksella.
Pepe peluutti Lempäälässä kaikkia kolmea maalivahtiaan. Kim Törnström aloitti, Joonas Laaksonen vetäisi kaksi pisintä torjuntaputkea ja välissä Max Hovila pääsi tolppien väliin yhden erän ajaksi.
Tylyjä lukemia mitalipeleissä
Jääkiekon kotimaisten ammattipelaajien rungolle rakennettu Team Haippi tyylitteli toiseen peräkkäiseen mestaruuteensa nuijimalla loppuottelussa Koovee Rollersin maalein 8–2. Samat joukkueet jakoivat kärkisijat myös viime vuonna.
Pronssiottelussa Pahalampi riepotteli Vuorelan Veikkoja maalein 22–4, saaden siten hyvityksen vuoden takaiselle pronssipelin tappiolleen savolaisia vastaan.