Pienoismaailmana voi rakentaa kenkäkaupankin, jos tahtoo

0
Esimakua ja osa maalauksesta, joka on tulossa Kahvila-Hotelli Ollan ulkoseinään. Kokonaisuudessaan maalaukselle tulee kokoa 5x2,5 metriä. Teos on koottu useista osista.

Seinämaalaus komistaa pian kahvila-hotellin ulkoseinää

Monica Söderlundin taulut vaihtuivat Leila Selmon töihin Kahvila Ollassa. Vitriinikaappi täyttyi Outi Tuumisen, Eila Huttusen, Leeni Tiirakarin ja Hanna-Maija Saarimaan pienoismaailmoista. Vitriinissä on muun muassa kahvila sekä kenkä- ja lankakaupat.

Miniatyyrityöt on pikkutarkasti tehty ja aidon näköisiä. Naiset ovat ’nukkustelussa’ konkareita. Jokaisella on jo pitkä harrastajaura takana.

– Ihanaa tässä harrastuksessa on esimerkiksi se, että tässä voi tehdä asioita, mitä ei koskaan oikeassa elämässä tekisi. Voi rakentaa kenkäkaupankin, jos tahtoo. Ja kaikesta voi päättää itse. Voi päättää, millaista elämä on tai ei ole, sanovat naiset.

He kokoontuvat puuhaamaan nukkekoteja yhdessä, välillä yhteisen teemankin parissa.

– Silloin kun onnistuu, voittaa itsensä. Mukava havaita, miten kädet tottuvat miniatyyri-tekemiseen. Kun keskittyy, unohtuu maailma ja ongelmat kokonaan, naiset summaavat.

Leila Selmon työt kumpuavat siitä, mitä hän ikkunastaan Kaurakedossa näkee eli kukkia, puita, eläimiä ja sään vaihtelut. Valo muuttuu päivän- ja vuodenkierron mukaan ja kaikki värit valon mukana.

– Kierrän samaa kehää: talvikuvat, kesäkuvat, iltakuvat, aamukuvat. Muistini tuo värit, pinnat ja tunnelmat itse maalaustapahtumaan. Kun aloitan maalauksen tekemisen, en tiedä, minne tie vie ja millainen maalauksesta lopulta tulee, sanoo Leila Selmo.

Hän työstää myös suurta seinämaalausta Hotelli Ollan ulkoseinään peittämään sinne keväällä ilmestyneet rumat töherrykset. Teos on noin 5×2,5 metriä ja koottu useammasta osasta. Maalaus julkistetaan lauantaina 23. heinäkuuta.

Miniatyyrityöt ja Leila Selmon maalaukset kaunistavat Kahvila Ollaa heinäkuun.