
Viime kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.6. Harri Känkänen (ps.) ja Jutta Varjus (kok.) olivat kiinnostuneita Länsi-Someron jätevesiosuuskunnan asioista ja Härkälässä sijaitsevan vesiputken siirtymisestä vesihuollon omistukseen.
Kysyttiin muun muassa, mikä on osuuskunnan ja koko asian kohtalo.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Länsi-Someron jätevesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jani Kurvinen vastasi käsityksenään kaupan varmasti syntyvän, kun Someron Vesihuollolle valitaan uusi toimitusjohtaja.
Selvitysmies voisi Kurvisen mukaan allekirjoittaa kaupan, se ei hänen mukaansa ole pelkästään yleisen kokouksen päätös. Kurvinen perusteli valtuustossa, että ”yleinen kokous on jo kaksi kertaa kaupan hyväksynyt sekä myös hinnan”.
Kurvinen totesi, että jos selvitysmiestä halutaan odottaa, niin ”asia on PRH:sta kiinni” (Patentti- ja rekisterihallitus). Kurvinen vastasi osuuskunnan esittäneen, että ”selvitysmieheksi nimettäisiin Jani Kurvinen”.
– Mutta PRH ei ole siitä vielä päätöstä tehnyt. Olen laittanut sinne myöskin kiirehtimispyynnön …. hakemus oli laitettu jo helmi–maaliskuussa, Jani Kurvinen täsmensi valtuuuston kokouksessa.
Patentti- ja rekisterihallituksen PRH:n lakimies Jussi Huolman sai kyseisen Somero-lehden (17.6.2022) luettavakseen PRH:n mediaseurannan kautta. Huolman otti yhteyttä lehteen, ja ihmetteli Jani Kurvisen valtuustossa kertomia puheita.
– Huomasin, että haastateltavan puheissa on hieman virheellistä tietoa. Jani Kurvisen sitaateista saa kuvan, että ikäänkuin osuuskunta olisi tehnyt PRH:lle, joko selvitystilaan asettamista koskevan ilmoituksen tai selvitystilaan määräämistä koskevan hakemuksen. Kumpaa hän on tarkoittanut, ei ihan tekstistä selviä.
Jussi Huolman huomauttaa, että Länsi-Someron osuuskunnalta ei ole koko vuoden aikana saapunut PRH:lle ainuttakaan ilmoitusta eikä hakemusta. Huhtikuussa allekirjoittaja Jani Kurvinen oli laittanut PRH:lle sähköpostiviestin ja tiedustellut siinä tilannettaan.
– Hän kertoo tosiaan lähettäneensä tällaisia papereita, mutta PRH on sitten vastannut, että näitä ei ole ikinä tullut meille. Siitä syystä olemme käsittelymaksunkin palauttaneet osuuskunnalle, kun ilmoitusta tai hakemusta ei ole ikinä meille saapunut.
Kurvisen kertoma ”PRH:stä on tehty osuuskunnalle pyyntö selvitysmiehen sekä myös osuuskunnan selvitystilaan asettamisesta”, ei pidä Huolmanin mukaan paikkaansa.
– PRH ei tee mitään tämmöisiä pyyntöjä. En ole ihan varma, mihin tuossa on ollut tarkoitus viitata, mutta tuollaista menettelyä ei tosiaan ole olemassakaan. Se on ihan osuuskunnan itse päätettävissä, milloin he haluavat päättää selvitystilaan asettamisesta, Huolman jatkaa.
– Edellinen asia Kaupparekisterissä Länsi-Someron jätevesiosuuskunnalla on ollut vuonna 2020, sen jälkeen ei muuta.
– Meillä tosiaan hakemusten tai ilmoitusten käsittely ei kestä useita kuukausia. Asia olisi kyllä jo käsitelty jo aikoja sitten, jos se olisi talvella tullut. Mutta mitään papereita ei ole tullut ja siitä syystä käsittelymaksukin on palautettu.
***
Länsi-Someron jätevesiosuuskunta perustettiin 2007, kun jätelaki edellytti toimia Paimionjoen varren viemäröimiseksi. Osuuskunnan piti rakentaa jätevesiputki Pitkäjärveltä keskustaan, mutta hankkeesta toteutui 2013 vain Härkälän viemäriputki. Siitä on sovittu 42 000 euron kauppahinta vesihuollon kesken, kunhan osuuskunnan hallitukseen olisi ensin saatu valittua sääntöjen vaatimaa määrä luottamushenkilöitä.
——————————————————————–
Jani Kurvinen vastaa
Jos Länsi-Someron jätevesiosuuskunnan alkuaskeleet olivat vaikeita, sen lopettaminen ei näytä yhtään helpommalta.
Kun osuuskunnan kokous on tehnyt päätöksen selvitystilasta ja selvitysmiehistä, selvitysmiesten on ilmoitettava päätös rekisteröitäväksi. Kaupparekisteriin ilmoitetaan päätös selvitystilaan asettamisesta, tiedot selvitysmiehestä ja näin yritin toimia.
Olen lähettänyt PRH:lle kirjeellä 14.3. viimeisten yleisten kokouksien pöytäkirjat 2021 ja 2022, selvityshenkilön henkilötietolomakkeen ja kuitin 95 euron maksusta; sekä selvityksen minun nimittämisestä Länsi-Someron jätevesiosuuskunnan selvitysmieheksi, jotta voisimme loppuunsaattaa osuuskunnan purkamisen ja realisoida omaisuus, jolla katettaisiin osa veloista. Nämä päätökset osuuskunta on tehnyt kahdessa yleisessä kokouksessa.
27.4. sain ilmoituksen, että osuuskunnalla ei ole vireillä asioita.
28.4.–12.5. välillä käymäni sähköpostikirjeenvaihdon seurauksena PRH:n viesti oli, että ota yhteyttä postiin. Vaikka usko Postiinkin on välillä horjunut, niin varmasti lähetys löytää perille tai palautuu lähettäjälle.
Tänään 28.6. tarkastin, että osuuskunnan tilille ei ole tullut palautusta käsittelymaksusta ja hyvä niin, sillä onneksi alkuperäiset asiakirjat löytyvät, että pystymme lähettämään ne uudestaan vaikka sähköisesti.
Jani Kurvinen
Länsi-Someron
jätevesiosuuskunnan
hallituksen puheenjohtaja