
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Somerolaisseura Pepe Roller päätti kuudennentoista pelikautensa rullakiekon SM-liigassa viidenteen sijaan. Paremmin Pepe on menestynyt viimeksi kesällä 2018, jolloin se oli liiganelonen.
Viime sunnuntaina päättynyt liigakausi vietiin lävitse kolmessa runkosarja- ja niiden perään pelatussa mitalipeliturnauksessa. Pepe Roller tahkosi kahtena turnauspäivänä kolme ottelua ja mitalipeleihin yltäneille kertyi päätösviikonloppuna jopa neljä peliä.
– Sarjajärjestelmästä oli puhetta kaikkien seurojen kanssa ja olimme melko yksituumaisia siitä, että samanlaisella formaatilla ei enää jatketa. Edes kaikkein kovakuntoisimpien jääkiekon liigapelaajien kroppa ei tahtonut kestää kovaa rasitusta kuumassa hallissa, Pepe Rollerin valmentaja ja joukkueenjohtaja Juha-Matti Vuorela kertoi.
Yhtä lailla nykyisten liigaseurojen toiveissa on, että sarjaan saataisiin mukaan useampia joukkueita.
– Varsinkin Helsingin ja Turun seudun joukkueita kaivattaisiin jälleen mukaan. Suuremmalla joukkuemäärällä voitaisiin palata entisenlaiseen sarjajärjestelmään, jossa pelit jakautuivat pidemmälle jaksolle, Vuorela sanoi.
”Tolppakuteja ennätysmäärä”
Pepe Rollerin osalta Vuorela yhtyy näkemykseen siitä, että saavutettu tulos oli sen mukainen, mitä joukkueelta realistisesti voitiin odottaa.
– Tolppakuteja meille tosin kertyi varmaan enemmän kuin millään aikaisemmalla kaudella. Niistä kun muutama olisi mennyt maaliin, olisi mitalipelipaikkakin ollut otettavissa.
Pepen konkariosasto, kaikkiaan seitsemän päälle 35-vuotiasta pelaajaa, osoitti taitojensa ja jopa vauhtinsa riittävän yhä varsin hyvin liigatasolle. Vastaavasti alle parikymppiset ja vielä suht’ kokemattomat pääsarjapelaajat ottivat kehitystiellään reippaita loikkia eteenpäin ja nousivat joukkueen luottopelaajien joukkoon.
– Jatkossa tarvittaisiin vielä toinen mokoma nuoria pelaajia lisää kokoonpanoon. Nyt mukana olleet pelasivat ihan hemmetin hyvin ja esimerkiksi somerolaislähtöisistä jääkiekkoilijoista löytyisi vastaavanlaista potentiaalia paljon enemmänkin, Vuorela totesi.
Vain kahdessa turnauksessa mukana ollut Tobias Kauppinen (7+3=10) päätyi Pepen pistekärjeksi useampien maaliensa ansiosta kuin saman verran tehopinnoja nakutellut Juha Laaksonen (5+5=10).
Myös tässä lajissa vahvan potentiaalinsa jo osoittanut 19-vuotias Olli-Oskari Virta, häntä muutaman vuoden vanhempi Oskari Lehtinen ja ikinuori Olli Lehtinen olivat muut ottelusta toiseen tehojaan esitelleet pepeläiset.
Rullakiekon SM-liiga 2022/runkosarja:
Team Haippi8 6 0 0 2 54-45 18
Koovee R. 8 5 0 1 2 38-27 16
Pahalampi 8 4 0 0 4 40-40 12
Veikot 8 3 1 0 4 41-39 11
_______________________________
Pepe R. 8 1 0 0 7 34-56 3
Pistepörssin kärki: Kristian Tanus Haippi 10+23=33, Waltteri Selimgerei Haippi 8+15=23, Jimi Palanto Pahalampi 8+12=20, Jerry Markkula Haippi 10+7=17, Markus Jokinen Koovee 11+4=15, Jere Savolainen Veikot 9+6=15.
Mitalipelit:
Pronssiottelu: Pahalampi – Veikot 22-4
Loppuottelu: Haippi – Koovee 8-2
Pistepörssin kärki: Jori Lehterä Pahalampi 2+11=13, Jimi Palanto Pahalampi 5+7=12, Petteri Lindbohm Pahalampi 4+4=8.
Pepe Rollerin tehopistetilasto: Tobias Kauppinen (5 ottelua) 7+3=10, Juha Laaksonen (8) 5+5=10, Olli-Oskari Virta (8) 5+4=9, Oskari Lehtinen (8) 5+4=9, Olli Lehtinen (7) 3+6=9, Miku Ronkainen (8) 3+3=6, Aleksi Hovila (7) 1+4=5, Vili Pulakka (3) 3+1=4, Simo Pasonen (5) 1+2=3, Nestori Pulakka (8) 1+2=3, Saku Vuori (3) 0+3=3, Jasu Vuori (5) 0+3=3, Henri Selenius (3) 0+2=2, Lauri Koskinen (3) 0+1=1, Paul Boisdron (5) 0+1=1, Miika Laaksonen (2), Onni Kuula (6).
Maalivahdit: Joonas Laaksonen (8) 0+1=1, Kim Törnström (2), Max Hovila (6).