Rullakiekkomaajoukkueet leireilivät Somerolla

0
Somerolaisen Viivi Vuolan ensimmäinen rullakiekkokausi huipentuu Espanjassa pelattavaan EM-turnaukseen.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Kolmisenkymmentä nuorta rullakiekkoilijaa eri puolilta Suomea kokoontui viime viikonvaihteessa Somerolle, lähestyviin Euroopan mestaruuskisoihin valmistavalle valmennusleirille.

Naisten leiriryhmä jäi toivottua suppeammaksi, kun vain viisi nuorta pelaajaa tuli ammentamaan lisäoppia EM-kisamatkalle. Heidän joukossaan oli somerolainen, 15-vuotias Viivi Vuola, joka vasta tänä kesänä on perehtynyt rullakiekkoilun saloihin.

Naisilla jälleen mitalisauma?

Jo aiemmin Viivi Vuola on osoittanut lahjakkuutensa jääkiekon parissa ja nyt, pienen totuttelun jälkeen, hän lähtee edustamaan Suomea Espanjan Valladolidissa tämän kuun lopussa pelattavaan rullakiekon EM-turnaukseen.

Viivi Vuola on läpi kesän harjoitellut forssalaisseura Fogerollerin ryhmässä Someron jäähallissa. Paraisilla pelattuun naisten Suomen mestaruusturnaukseen hän osallistui eteläsuomalaisista pelaajista kootun Bambit-joukkueen kokoonpanossa ja saman viikonlopun aikana Vuola ehti edustamaan myös Fogerollerin alle 17-vuotiaiden ryhmää.

Vuolalla ei, ymmärrettävästi, ole vielä aivan tarkkaa käsitystä siitä, millaiseen EM-kisahaasteeseen hän on naisten maajoukkueen mukana tarttumassa.

– Aikaisempien kisojen perusteella näyttää ainakin mahdolliselta, että Suomi voi kamppailla mitalisijoista, somerolaisneitonen arveli.

Heti Espanjan turnauksen jälkeen Vuola vaihtaa rullaluistimet jääkiitimiin, kun hän aloittaa Hämeenlinnassa valmistautumisen ensimmäiseen jääkiekkokauteensa sikäläisen Pallokerhon harjoitusryhmässä.

– Aloitan Hämeenlinnassa opiskelun lukion urheilulinjalla ja pelipaikka tulee löytymään HPK:n liiga- tai Mestis-joukkueesta.

Jääkiekkokaukaloissa Viivi Vuola on aiemmin edustanut Someron Pallon Junioreita ja Forssan Palloseuraa.

Päävalmentaja Espanjasta

Someron maajoukkueleirillä naisten ryhmälle harjoitukset veti espanjalainen Jorge Collantes; mies, joka oma-aloitteisesti otti yhteyttä leirin suomalaisjärjestäjiin ja saapui korvauksetta pitämään kahden päivän harjoitukset kolmelle pelaajaryhmälle.

– Etukäteen emme kaverista paljon tienneet, mutta hän osoittautui erittäin ammattimaiseksi valmentajaksi. Hän tulee EM-kisoissa valmentamaan meidän alle 18-vuotiaiden joukkuettamme ja saamaan sen myötä lisää kaipaamiaan kansainvälisiä meriittejä, Fogerollerin ja Suomen maajoukkueiden aktiivinen organisaattori Tony Kuloaro kertoi.

Koko perhe EM-kisamatkalle

Naisten ryhmää ennen Somerolla harjoittelivat niin ikään EM-kisoihin matkaavat alle 18- ja alle 16-vuotiaiden poikien rullakiekkomaajoukkueet. Nuorempien ryhmässä ovat mukana Viivi Vuolan vuotta nuoremmat kaksosveljet Veeti ja Ville-Veikko Vuola.

– Poikien kisamatka oli varmistunut jo aiemmin ja nyt kun Viivikin pääsi mukaan, niin lähdemme koko perheen voimin kisareissulle Espanjaan, aktiivisen kiekkoperheen isä Leo-Pekka Vuola sanoi.

Taannoisessa Paraisten SM-turnauksessa Veeti ja Ville pelasivat viidenneksi sijoittuneessa Fogerollerin alle 17-vuotiaiden joukkueessa. Parhaassa pelissään ”Foge” taipui niukasti maalein 2–3 SM-kultaa voittaneelle Espoon Palloseuralle.

Kahden sukupolven rullaleijonia

Someron leirillä Collantesin apuina häärivät muiden muassa Lauri Puolanne ja Jukka Laamanen, jotka monet kaukalopelejä seuraavat muistavat ansioistaan liiga- ja kansainvälisen tason jääkiekkoilijoina.

– Jälkikasvu on innostunut jääkiekon ohella myös rullakiekkoilusta, jota itsekin aikoinaan pelasin. Tämä on mukava, yhteinen harrastus näin kesäaikana, rullakiekkoilijanakin Suomen maajoukkuetta edustanut Puolanne mainitsi.