Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
Järjestyksessään 27. Someron Suviheinäturnaus -jalkapallotapahtuma saatiin viedä lävitse ihanteellisissa olosuhteissa. Urheilukentän ylle lauantaina lipuneet sadepilvet ripauttelivat ensimmäiset pisaransa vasta viimeisen ottelun loppuhetkillä.
Kaksikymmentäyhdeksän joukkuetta ja yli neljäsataa pelaajaa aloittivat lähes sadan ottelun urakointinsa perinteiseen tapaan perjantaina illansuussa. Viimeisen kamppailun päättänyt erotuomarin pillinvihellys kaikui ilmoille noin vuorokautta myöhemmin.
Turnausperinteisiin kuuluu sekin, että osa joukkueista tavoittelee hauskanpidon lomassa menestystä vähintään puolitosissaan ja osalle pelien lopputulokset ovat jokseenkin sivuseikka. Pääasia on, että riemua riittää ja tunnelma pysyy korkealla.
Kyljykselle kahdeksan voittoa putkeen
Kahtena edellisenä kesänä miesten sarjan loppuottelun hävinnyt somerolaisjoukkue Kaurakedon Kyljys oli ilmiselvästi päättänyt, että muutaman vaellusvuoden jälkeen Suviheinäturnauksen voittopokaali palaa kunniapaikalleen Kauraketoon.
Kyljys nuiji alkulohkon vastustajansa yhteismaalein 11–0 ja jatkoi määrätietoista etenemistään pudotuspelikierroksilla. Neljännesvälierässä Kyljys pudotti jatkosta FC Parsan (3–1), puolivälierässä kukistui Hangover 69 -niminen yhdistelmä (2–0) ja loppuottelupaikka avautui 2–1 voitolla turkulaisesta AC Burarumista.
Loppuottelussa Kyljys sai vastaansa nimestään huolimatta vahvasti somerolaisvetoisen Etelä-Vantaan Urheilijat -yhdistelmän. Parhaimmilleen äitynyt Kaurakedon ylpeys romutti muuten hienon turnauksen pelanneen E-VU:n mestaruusunelmat tylyin 4–0 loppunumeroin. Finaalissa Kyljyksen maaliseppoina kunnostautuivat Jani Lehtinen, Jukka Eeva, Harri Känkänen ja Rami Salminen.
Mainittujen pelaajien lisäksi Kyljyksen voittajajoukkueessa olivat mukana: Juho Pettersson, Jari Virolainen, Johannes Usano, Jussi-Pekka Jaatinen, Aleksi Heinonen, Heikki Honkanen, Mikko Matinaro, Markus Lehtonen, Olli Honkanen, Jarkko Alander, Juha Valve ja Matti Ryhtä.
Miesten sarjan joukkueista somerolainen FC Heittopussi vastaanotti turnausjärjestäjän, Someron Voiman jalkapallojaoston, Vetonaula -palkinnon ansiokkaasta ”brändin” rakentamisesta sosiaalisessa mediassa.
Hienoimman maalin viimeistelijäksi arvovaltainen raati arvioi Ale Cock Golden Knights -joukkueen Teemu Tossavaisen ja hienoimman torjunnan suorittajaksi FC Kiivin Teemu Salmen.
Naisten sarjassa uusintafinaali
Naisten sarjassa oli mukana viisi joukkuetta. Niistä loppuotteluun tiensä raivasivat samat joukkueet kuin viime vuonnakin, eli Suviheinä-mestaruuttaan puolustanut Promille ja Hurmaavat Kimalaiset.
Molemmat finalistit koostuivat somerolaisissa seurajoukkueissa urheilevista pelaajista; Promille Voiman jalkapalloilijoista ja Kimalaiset Someron Pallon lentopalloilijoista. Alkusarjan keskinäisessä kohtaamisessa Promille oli parempi maalein 4–1, eivätkä voimasuhteet finaaliuusinnassa muuttuneet. Promille voitti 3–0 ja pääsi juhlimaan turnausvoittoa toisena kesänä peräkkäin.
Promillen mestarijoukkueen kokoonpanoon kuuluivat: Jasmin Rantanen, Hilppa Juote, Maija Kemppainen, Maria Frankberg, Mira Rajala, Linnea Sariola, Saana Lönnqvist, Amanda Virtanen, Tuija Sundberg, Katja Savolainen, Viivi Karttila, Emilia Salo, Vilhelmiina Nieminen, Noora Kähkönen, Eerika Haalijoki, Irene Lehtinen, Oili Ovaskainen ja Tiia Harhala.
Naisten sarjan hienoimman maalin tekijänä palkittiin Promillen Irene Lehtinen ja hienoimmasta torjunnasta vastasi FC Nollatoleranssin Sabina Saari.
Suviheinäturnaus 2022:
Miesten sarjan pudotuspelit:
Neljännesvälierät: FC Lasol – Wetoauto 1-0, AC Burarum – Överi United 5-0, Kaurakedon Kyljys – FC Parsa 3-1, Hangover 69 – FC SaiPa 1-1 (rp. 9-8), FC Nahkahaulikko – Kutsuvieraat 3-2, Etelä-Vantaan Urheilijat – Rintelän Kukot 3-1, FC Heittopussi – FC Poliittisesti Korrekti 1-0, Kirjakkalan Alku – Herrasmiesjuopot 2-1.
Puolivälierät: AC Burarum – FC Lasol 1-1 (rp. 3-2), Kyljys – Hangover 69 2-0, E-VU – FC Nahkahaulikko 1-0, FC Heittopussi – Alku 0-0 (rp. 5-4).
Välierät: Kyljys – AC Burarum 2-1, E-VU – FC Heittopussi 2-0.
Loppuottelu: Kyljys – E-VU 4-0.
Naisten sarjan pudotuspelit:
Välierät: Promille – FC Nollatoleranssi 2-0, Hurmaavat Kimalaiset – FC PMS 1-0.
Loppuottelu: Promille – Hurmaavat Kimalaiset 3-0.