
Someron seurakunnassa on varattu tälle vuodelle jaettavaksi avustuksina 12 000 euroa diakoniatyön kautta. Määrärahasta oli käytetty toukokuun loppuun mennessä 8 228 euroa.
Tämä osoitti kesäkuussa kokoontuneelle seurakuntaneuvostolle, että avustuksiin varattu määräraha ei tule riittämään loppuvuodeksi.
Neuvosto totesi, että korona-ajan vaikutukset näkyvät edelleen paikallisena avuntarpeena. Toinen iso tekijä, joka on lisännyt voimakkaasti avustusmäärärahan tarvetta, on paikkakunnallemme avattu vastaanottokeskus.
Viime vuonna diakoniatyön kautta annettiin 302 avustusta 105 eri taloudelle.
Muuttuneen tilanteen myötä puolestaan Ukrainasta tulleita oli avustettu kesäkuuhun mennessä 5 370 eurolla, ja avustusta on saanut 82 perhekuntaa.
Vapaaehtoistyön ohjaaja Essi Torkkomäki-Ryhtä toteaa, että diakonian avustuskriteerit tilapäisen suojelun oleskelulupaa hakeneille ovat samat, kuin muillekin paikkakuntalaisille.
– Avustus on perhekohtainen ja kerta-avustuksen tyyppinen. Se ei ole käteistä, vaan osto-osoitus Someron kauppoihin ruokaan ja päivittäistarvikkeisiin. Apua annetaan matalalla kynnyksellä, Torkkomäki-Ryhtä selvittää.
Esimerkiksi ukrainalainen yksinäinen ihminen voi saada diakonia-apua 30 euroa. Vastaavasti paikkakuntalaiselle yksinäiselle ihmiselle avustus voi olla 20–40 euroa.
Erona on, että ukrainalaisille avustus myönnetään vain yhden kerran kuluvan vuoden aikana, kun sen sijaan paikkakuntalaiselle enintään kolmesti vuodessa. Osoitteen tulee olla Somerolla, mutta paikkakuntalaisen pitää avustusta varten selvittää tulot ja menot.
Lisäksi Suomen Punaisen Ristin kautta tuli yksi hyvin pieni kerta-avustus, joka on jo jaettu vastaanottokeskuksesta. Pieni vaatevarastokin ukrainalaisille on, mutta sille ei ole erikseen työvoimaa. Tavaran määrä on haluttu pitää kurissa.
Seurakuntaneuvoston tahto viime kokouksessa oli, että ukrainalaisia halutaan auttaa, tavalla tai toisella. Toive isommasta avusta ei vielä toteutunut.
Kirkon Kotimaanapu on käynnistänyt valtakunnallisen hätäapukeräyksen Suomeen tulevien ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi. Sillä kerätään lahjoituksia, jotta pakolaisten välttämättömistä elintarpeista pystytään Suomessa huolehtimaan.
Diakoniatyöntekijät olivat anoneet Kotimaanavulta 17 000 euroa avustusta Somerolle saapuneiden ukrainalaisten auttamiseen. Hakemusta ei ole vielä käsitelty, mutta Kotimaanavulta tulleen tiedon mukaan mahdollisuus on saada korkeintaan 2 000 euroa.
Summa on pieni. Kirkkoneuvosto hyväksyi avustuskriteerit, ja palaa lisämäärärahatarpeeseen seuraavassa kokouksessaan.
Diakoniatoimi tuo seuraavaan kirkkoneuvostoon laskelmat rahantarpeesta.
– Selvää on, että apua varmasti tarvitaan. Tahto auttaa on kova. Ei kukaan maailmassa ole varautunut siihen, että yhtäkkiä näin paljon avuntarvitsijoita tulee, Torkkomäki-Ryhtä muistuttaa.

Svenssonin Lähimmäispalvelukeskuksessa toimii Someron seurakunnan diakoniatyön kannatusyhdistys, joka myös auttaa omalta osaltaan. Jaossa on kauppojen lahjoittamaa ylijäämäruokaa, lähinnä leipomotuotteita. Hieman myös jääkaappitavaraa eteisessä.
Apu on jälleen sekä ukrainalaisille että somerolaisille. Lisäksi on tarjolla lounasruokaa, mutta se ei ole ilmaista.
Vapaaehtoistyöntekijä Birgitta Mäkinen kertoo, että avun jakamista valvotaan. Kenenkään ei haluta hamstraavan muiden edestä.
– Avun määrä vaihtelee. Se voi olla viisi kassillista leipää, mutta voi olla kolmekin. Myös helluntailaiset ovat tuoneet, jos heiltä on jäänyt yli.
Mäkinen myöntää, että jaossa olevan ruuan määrä ei ole ollut riittävä.
– Me emme voi sille mitään. Elokuun alussa tämä paikka on kaksi viikkoa kiinni, jolloin ruoka-apua toimittavat helluntailaiset. Välillä jono on pitkä, mutta ruuaksikaan emme voi itse muuttua.
***
Vastaanottorahan perusosa yli 18-vuotiaalle on 273,21 euroa kuukaudessa, eli 9,11 euroa/pv. Yksinasuvalle ja yksihuoltajalle se on isompi, 323,21 e/kk.