Iltaisin, kun lapset ovat menneet nukkumaan, vanhemmalla on pari eri mahdollisuutta. Hän voi olla aikuinen ja vinssata itsensäkin unipuuhun tai sitten hän voi olla aikuinen toisella tavalla. Hän voi päättää ottaa itselleen omaa, aikuisen ihmisen, aikaa. Vaikka se ei ehkä fyysisen jaksamisen kannalta olekaan kovin viisasta, päädyn itse usein viimeksi mainittuun vaihtoehtoon.

Mitä sitten kypsä aikuinen omalla ajallaan tekee? En tiedä muista, mutta minä käytän iltayön hämärtyvät hetket mieluiten sielujen pelastamiseen ikuiselta kadotukselta. Mitä se tällainen toiminta on? Soittelenko tuntemattomille ihmisille ja luen heille Raamattua? Ei, puhun sukututkimuksesta. Vuosien saatossa olen sitä harrastanut moneen otteeseen, monessa eri muodossa, välillä aktiivisemmin ja välillä passiivisemmin.

Keväällä hurahdin erään amerikkalaisen sukututkimussivuston hankkeeseen, jossa rakennetaan niin sanottua maailmansukupuuta. Yksittäisten käyttäjien luomien rinnakkaisten puiden sijasta projektissa on vain yksi sukupuu. Siinä jokainen ihminen esiintyy vain sen ainokaisen kerran, minkä hän tässä maailmassakin on. Projektin ympärille on Suomessa syntynyt laaja ja aktiivinen harrastajajoukko, jolta saa nopeasti apua kirkonkirjojen kiemuroiden tulkinnassa.

Kirkonkirjojen lukeminen onkin aivan projektin ytimessä, sillä tavoitteena on lähteistää ihmisten profiilit mahdollisimman tarkasti, jotta tiedot olisivat oikeita ja tarkistettavissa. Onneksi nykyään sukututkimuksen harrastajat ovat digitoineet kirkonkirjoja ahkerasti, minkä ansiosta somerolaissukujenkin vaiheita pääsee tutkimaan kotisohvalta käsin aina 1600-luvun loppuun asti.

Joku saattaa ehkä pohtia, miksi ihmeessä väsyneen vanhemman kannattaa laittaa vuorokautensa viimeiset hetket jonkun 150 vuotta sitten eläneen esi-isän pikkuserkun puolison elinvuosien selvittämiseen. Vastauksia on kaksi. Ensinnäkin se on sopivalla tavalla yksinkertaista mutta myös keskittymiskykyä vaativaa toimintaa, jossa kuluneen päivän tapahtumat unohtuvat. Toiseksi, se on omien arvojeni mukaista toimintaa.

Pidän arvokkaana sitä, että tieto jo ajat sitten kuolleista sukulaisista siirtyy ja jatkaa elämäänsä vielä jonkin aikaa. Lopulta meidän kaikkien paikka on olla osa sukupolvien harmaata ketjua, mutta sitä ennen ketjussa voisi minusta ihan hyvin olla muutama lenkki, josta nykyhetken ihminenkin saisi vielä kiinni. Sellaista arvostaisin itsekin sitten aikanaan.

Markus Virtanen
säveltäjä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän