Someron rannat ovat hyvässä uintikunnossa

0
Pusulanranta ja muut Someron yleiset uimarannat ovat uintikunnossa.

Someron uimavedet ovat viimeisimpien näytteiden mukaan puhtaita. Myöskään jätteitä tai esimerkiksi kelluvaa muovia ei havaittu. Heinäkuun näytteenottopäivä oli 14.7.

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä seuraa kesäkuukausina 19 yleistä uimarantaa, joista Somerolla on 8.

Rantojen veden laatua tarkkaillaan säännöllisesti uimakauden eli elokuun loppuun saakka.

EU-uimarannoista uimavesi tutkitaan kesällä neljä kertaa aistinvaraisin havainnoin sekä laboratoriotutkimuksin (enterokokit ja E.coli-bakteerit). Somerolla EU-uimarantoja ovat Nymmijärvi ja Salkola. Muista yleisistä uimarannoista tutkimukset tehdään uimakaudella vähintään kolme kertaa.

Aistinvaraisesti uimavesi tarkastetaan sinilevien (syanobakteerit), jätteiden (esimerkiksi öljymäiset ja tervamaiset aineet) sekä kelluvien materiaalien (esimerkiksi muovi, kumi, lasi- ja muovipullot) varalta. Muista yleisistä uimarannoista tutkimukset tehdään uimakaudella vähintään kolme kertaa.

Someron uimarantojen sinilevätilanne 14.7.

Härkälä syanobakteerit eli sinilevät 0, suolistoperäiset enterokokit 4, escherichia coli 2, lämpötila 20,9
Hovimäki syanobakteerit eli sinilevät 0, suolistoperäiset enterokokit 3, escherichia coli 3, lämpötila 21,2
Nummijärvi syanobakteerit eli sinilevät 0, suolistoperäiset enterokokit 110, escherichia coli 130, lämpötila 21,5
Salkola syanobakteerit eli sinilevät 0, suolistoperäiset enterokokit 110, escherichia coli 130, lämpötila 21,5
Lammijärvi syanobakteerit eli sinilevät 0, suolistoperäiset enterokokit 10, escherichia coli 1, lämpötila 20,1
Pusula syanobakteerit eli sinilevät 0, suolistoperäiset enterokokit 18, escherichia coli 4, lämpötila 20,8
Pitkäjärvi syanobakteerit eli sinilevät 0, suolistoperäiset enterokokit 9, escherichia coli 4, lämpötila 20,5
Oinasjärvi syanobakteerit eli sinilevät 0, suolistoperäiset enterokokit 28, escherichia coli 14, lämpötila 20,9