Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voiman miehet nousivat kevätkauden viimeisillä kierroksilla kamppailemaan jalkapallon Kutosen lohkossaan kärkisijoituksista.
Viimeisen kesätaukoa edeltäneen ottelunsa SoVo pelasi viime sunnuntaina Marttilan Murron kotikentällä. Somerolaisten toinen peräkkäinen vierasvoitto ja neljäs tappioton peli samaan putkeen kirjattiin maaliluvuin 4–1 (2–1).
Peli käynnistyi sovolaisittain hienosti, kun Rasmus Grönholm säntäsi heti ensimmäisellä minuutilla läpiajoon ja viimeisteli sen päätteeksi kauden avausmaalinsa.
Takaa-ajajaksi joutunut Murto otti hallinnan itselleen ja nousi kulmapotkun jälkitilanteesta runsaan varttitunnin pelin jälkeen tasoihin.
Tauon viettoon edettiin kuitenkin somerolaisjohdossa, kun Kasperi Laine täräytti läpiajosta kauden kolmannen osumansa.
Toisella jaksolla SoVo oli hallitsevampi osapuoli ja se myös ratkaisi pelin hyvissä ajoin edukseen. Verneri Salomaa ja Samuli Laine iskivät parin minuutin välein maalin mieheen, johdattaen vieraat kolmen maalin karkumatkalle puolisen tuntia ennen pelin päättymistä.
SoVo kamppailee sarjanoususta
Marttilan reissun kolmen lisäpinnan myötä SoVo sai kevätkierroksen yhdeksästä ottelustaan kasaan kuusitoista pistettä. Lohko A2:n taulukossa somerolaisjoukkue on kolmantena, ennen kuin muutaman kevätkierrokselta rästissä olevan pelit tulokset on ynnätty mukaan. Syyskierroksen jälkeen lohkon kaksi parasta lunastavat nousun seuraavan kauden Vitoseen.
SoVon maalit jakautuivat ensimmäisellä sarjapuolikkaalla melko tasaisesti peräti neljälletoista pelaajalle. Markus Nieminen sekä Kasperi ja Samuli Laine viimeistelivät kolme kertaa, juniorit Akseli Hakamäki, Oliver Helenius, Jasper Joosela ja Micky Enqvist paukuttelivat kaksi osumaa kukin.
SoVon miehet palaavat runsaan kuukauden mittaiselta kesätauolta pelikentälle elokuun 7. päivänä Turun Nappulaliigan vieraana.