Ensimmäinen iso voimannostokisa Somerolla – Tuloskirjaan neljä uutta maailmanennätystä

0
Jussi Kananen valmistautuu nostoon, Pertti Rautiainen avustaa asentoa.

Someron ensimmäiset isot voimannostokisat, 365 Strong Somero show of strength, pidettiin viime lauantaina MajuriMoven salilla. Tuloksista voidaan nostaa framille neljä maailmanennätystä.

Kisassa mukana olleen, tosin kokonaiskisasta itsensä jäävänneen, ja myös järjestelyistä viimeisen päälle vaimonsa Emma-Sirén Kanasen kanssa häärineen Jussi Kanasen piti tehdä heti alkuun ennätysnosto.

Toisin kävi. Nosto ei kunnolla onnistunut Kanasen pahan loukkaantumisen vuoksi, joka sattui parisen viikkoa sitten harjoitellessa.

– Ei ollut toivoakaan. Yritys jäi äärimmäisen paljon omasta vanhasta ennätyksestä. Ei saa syyttää kuin itseään, mutta huomion herpaantumisen jälkeen hauis ja pieni rintalihas ensin venähtivät ja sitten tulehtuivat pahasti.

– Lupasin kuitenkin sponsoreille ainakin yrittää. Nostin penkistä 247,5 kiloa, mutta aiempi enkkani on tosiaan 336,8 kiloa. En ollut tajunnut, että olin loukkaantunut niin pahasti. Ehkä ei ollut fiksua edes yrittää, Jussi Kananen jo hieman naurahtaa.

Tavoite oli ollut nostaa minimissään 350 kiloa, joten siitä jäätiin paljon. Sen hän oli nostanut harjoituksissa tänä vuonna jo ainakin 15 kertaa – ja vielä aika helpostikin. Seuraava tähtäin on liiton MM-kisat.

– Uusia ensikertalaisia kisaajia tuli mukaan ihan kivasti. Lisäksi oli monta tosi kokenutta, samaa kokemusluokkaa kuin minä. Mutta he eivät olleet koskaan aiemmin kisanneet slinkkareilla, joka ei ole ollut mahdollista kuin ulkomailla. Ennätyksiäkin tuli, Jussi Kananen koostaa tyytyväisenä.

Somerolaismenestystä

Somerolaisilla meni hyvin. Jali ja Jake Aalto kisasivat ensimmäistä kertaa koskaan ja saivat hyvää kokemusta mukavilla painoilla. Edellisen paras oli 192,5 kiloa ja jälkimmäisellä 232,5 kiloa.

Pertti Rautiaisen paras penkki oli 202,5 kiloa ja ME tuli MPF-sarjassa slinkkari-penkiltä 210 kiloa.

Ei-somerolainen, mutta täällä paljon aikaa harrastus- ja muista syistä viettänyt Konsta Mehtälä, 16, oli myös ensimmäisissä kisoissaan, ja sai aikaan myös uuden ME:n 75 kilon painoilla.

Synnytyksestä toipuva Emma Sirén-Kananen lupasi miehelleen nostaa, vaikka ei ollut vielä treenannut lapsen jälkeen. Poika on nyt 10-viikkoinen ja äiti nosti penkiltä rautaa 40 kiloa.

Mikko Järvinen, 44, somerolainen maanviljelijä, nosti maastavedosta 147,5 kiloa.

Aiemmin Somerolla asunut Kalle Kananen teki raakapenkissä 105 kiloa. Kilpailijoita saapui laajasti. Heitä oli yhteensä 12.

– Moni kysyy, minkä verran kisassa pitää nostaa. Mitään sellaista ei ole. On hyvä osallistua vaikka pari kertaa, vaikka ei olisikaan lähdössä kilpailemaan pitkin ulkomaita kuten minä, Jussi Kananen tietää.

Tulokset, kisaajat, iät, painoluokka, nostotapa, kilot:

Konsta Mehtälä, 16, sarja -82,5 kg, Raw-penkki tulos 75 kg, (teini 2 ME), Jake Aalto, 25, sarja -100 kg, Raw-maastaveto 232,5 kg, Kalle Kananen, 27, sarja -75 kg, Raw-penkki 105 kg, Jali Aalto, 29, sarja -110 kg, Slinkkari-penkki 192,5 kg, Emma Sirén-Kananen, 28, sarja shw, Raw-penkki, 40 kg, Nina Kiuru, 55, sarja -48kg, Raw-penkki, -60 kg (m4, -48 kg ME), Raw-maastaveto, 107,5 kg, (m4, -48 kg ME), Jorma Mononen, 48, sarja -82,5 kg, Raw-penkki 150 kg, Slinkkari-penkki 172,5 kg, Raw-maastaveto 192,5 kg, Varuste-maastaveto 222,5 kg (m2, -82,5 kg push-pull ME), Thomas Ivar, 57, sarja -125 kg, Raw 150 kg, Slinkkari-penkki 182,5 kg, Raw-maastaveto 207,5kg, Mikko Järvinen, 44, sarja -100 kg, Raw-maastaveto 147,5 kg, Pertti Rautiainen, 59, sarja -125 kg, Slinkkari-penkki 202,5 kg, Raw-maastaveto 202,5 kg ( MPF-sarja Slinkkari-penkki ME), Make Keränen, 45, sarja -60 kg, Raw-penkki, 82,5 kg, Jussi Kananen, 37, sarja shw, 155,5 kg, Slinkkari-penkki 247,5kg, Raw-maastaveto 207,5 kg.