Harrastusten pariin

0

Loppukesästä moni alkaa pohtia syksyn mukanaan tuomia harrastusmahdollisuuksia.
Esimerkiksi Somero-opiston opinto-opas jaetaan Someron ja Kosken koteihin ensi keskiviikkona 17.8. Ja jo nyt opinto-oppaan PDF-näköisversio on ladattavissa opiston verkkosivuilla. Ilmoittautumisia aletaan ottaa vastaan maanantaina 22.8.
Tuttuun tapaan syyslukukausi tarjoilee runsaan valikoiman erilaisia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen: taideaineita, käsitöitä, musiikkia, kieliä, kotitaloutta, liikuntaa ja tietotekniikkaa.
Liikuntapuolelta löytyy niin ikään valinnanvaraa. Lehden sisäsivuillakin on nyt vinkkejä tarjonnasta.
Eli jos joskus on miettinyt, että olisipa kiva lähteä mukaan tuohon ryhmään tai porukkaan, niin nyt on aika tarttua härkää sarvista.
Kesän energia on helppo kanavoida uuden harrastuksen aloittamiseen tai vanhan taidon kehittämiseen. Itseään kiinnostava ja innostava tekeminen piristää myös usein mieltä ja tuo iloa ja rytmiä arkeen.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uuteen perehtymistä. Mukavaan tekemiseen keskittyminen auttaa irrottautumaan arjen kuvioista ja virkistää aivoja.