Kismet
Kiiruun koulu valmistui keväällä 2019. Koulussa ei ole ilmastoinnin jäähdytystä. Luokissa oli 17.8. lämpöä 29 astetta, kosteuden ollessa 82 prosenttia. Kysyisin teknisen osaston esimiehiltä muutaman kysymyksen. Kuinka monta isoa oppilaitosta on rakennettu Suomessa 1900 luvulla niin, ettei siellä ole ilmastoinnin jäähdytystä? Kuka Somerolla näin päättänyt? Opettajilla ja rehtoreilla taitaa jäähdytys toimia. Miksi? Onko terveystarkastajilla asiaan huomautettavaa?
Vastauksia odottava eläkeläinen
Kyl Somero on erinomaisen hyvä paikka elää ja turvallinen. Tulis vaan lisää väkee ja keksis töit.
Hyvää tahtois
Miksi pitää sunnuntaina kello 8 alkaa traktorin kanssa myllätä keskustassa pellolla? Kerrostalojen asukkaat haluaisivat nauttia rauhasta edes pyhänä, mutta valintaa ei anneta. Muutenkin koko kesä ajettiin nurmikkoa viikonloppuaamuisin. Hankkikaa edes kunnon koneet!
Vihaisia viikonloppuja…
Tässä ihmetellään, mikä on kaupungin katuvalologiikka! Muun muassa Antintiellä katuvalot koko yön päällä ja esimerkiksi Pärnämäentien ja lähitiet ilman valaistusta edelleen ja pimeys alkaa noin klo 21.30.
Taskulamppu kädessä
Kyl tarttis ottaa opiks noist vareksist, ettei mennä syömään sitä roskaruokaa mekään. Tulee sit oikeen väriset sulat ja hepenet.
Hyvää tahtois
Äitini ja isäni haudalta oli viety kaunis kukkakimppu, jonka olin sinne edellispäivänä vienyt, koska oli lähiomaisia tulossa haudalle yhteiseen hiljentymiseen. Miten ihmiset kehtaavat!
Mielensä pahoittanut
Ymmärrän hyvin keskustassa asuvia ihmisiä, joita liikenteen melu haittaa. Itselläni on keskustaan matkaa 6 kilometriä ja usein arki-iltoinakin melu kantaa tänne asti alkuillasta yömyöhään.
Onneksi emme asu suurkaupungissa
Kadotin viime viikon torstaina avainnipun S-Marketin ja Okkerintien välille. Jos löydät, ota yhteyttä.
P. 040 049 0805