
– Hienoa, että ihminen on lapsesta saakka saanut elämäänsä voimaa Martta Wendelin piirroksista. Ja että hän jakaa sitä ilosanomaa muillekin näyttelyn kautta. Ihana vanha rouva, hieno elämänasenne, näyttelytila oli kaunis, tunnelma hyvä ja siellä oli kiva käydä, kiittelee Leena Jäntti somerolaista Elvi Ainalinpää-Mattilaa Wendelin korttien, kansien ja muiden Wendelin-materiaalin näyttelystä Kivimakasiinissa.
Leena Jäntti on Martta Wendelin Seuran puheenjohtaja. Hän kertoo taiteilija Wendelinin piirrosten kiinnostavan vuodesta toiseen, koska ovat suomalaista sielunmaisemaa.
– Wendelin ei aikoinaan varsinaisesti kuvittanut sotaa. Vihjailua piirroksissa saattoi olla, kuten että äiti katseli lastensa kanssa karttaa, missä isä taistelee, tai vain naisia oli peltotöissä. Hän kai ajatteli, että elämän on kotirintamalla jatkuttava ja myönteisyys vie eteenpäin, pohtii Jäntti.
Ensi vuonna Martta Wendelinin syntymästä (1893–1986) tulee kuluneeksi 130 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi seura järjestää näyttelyn Valamon luostariin ja keskittyy taidepuoleen. Esille laitetaan Wendelinin maalauksia.
Näyttely avautuu maaliskuussa 2023 ja on auki vuoden loppuun.