
Someron liikuntamahdollisuudet paranevat ja laajenevat lähiaikoina monin tavoin. Lajimäärä kasvaa, samoin tarjolla olevat liikunnan sisäneliöt.
Ihan uutena Somerolle tulee Sporttikoneen avaama kenttä maailman nopeimmin kasvavalle mailapelille, padelille.
Paikkaa rakennetaan parhaillaan Sporttikoneen tiloihin Jokioistentien varrelle. Valmistuttuaan Sporttiareena tulee tarjoamaan padelia, sulkapalloa ja tennistä, yhden kentän verran jokaista pelimuotoa.
– Tarkoitus on päästä aloittamaan syyskuun alusta. Siihen tarvitaan, että maton asentaminen sujuu tällä viikolla odotetunlaisesti.
– Tilan nykyinen muovimatto ei käy, sillä padeliin tarvitaan hiekalla täytetty nukkamatto, jossa pallo käyttäytyy johdonmukaisesti, Sporttikoneen toimitusjohtaja Pasi Nieminen kertoo.
Hän toivoo, että somerolaiset löytävät paikan omakseen. Selvää on, että kolmen mailapeliä saman katon alla tukevat toinen toistaan.
– Urheilutoiminnan taso on Somerolla korkealla ja sellaisena toivomme sen jatkuvan. Ajattelimme ensin tähän tilaan Sporttikoneen keskusvarastoa, mutta päädyimme urheilun monipuolistamiseen. Kenttätilan käyttöastettahan tällä on tarkoitus nostaa, Nieminen jatkaa.
TNSport 2.0
Vuonna 2019 avatun toiminnallisen kuntosalin TNSportin päivitetty versio ja käyttöliittymä ”TNSport 2.0” näkeenytmyös päivänvalon. Sen rakentaminen on jo aloitettu Sporttiareenaan, tulevan padel-kentän naapuriin.
Muutto Takalankujalta SporttiAreenaan tarkoittaa, että tilat kasvavat 200 neliöstä 300 neliöön.
Kuntosalin takana on yrittäjäpariskunta Tanja ja Niklas Niskanen, joilla molemmilla on vahva kilpaurheilutausta niin yksilö kuin joukkuelajeista.
– Jo elokuun loppupuolella laitekantamme alkaa siirtyä Takalantieltä uusiin tiloihin. Ja virallisesti paikka aukeaa 1. syyskuuta. Kaikki pinnat on uudistettu ja vähän rakenteitakin on muuteltu, Niklas Niskanen kuvailee työn määrää.
Seiniä on vahvistettu ja koolailtu. Sporttiareenan katon alle tulee myös yhdistetty tila toimistolle ja fysioterapeutille.
Fysioterapeutti Anne Kettunen on pitkän linjan fyssari, jolta löytyy personal training -tutkintokin. Vahvuuksiin kuuluu senioreiden liikuttaminen, jota hän on tehnyt Karkkilassa ennen Somerolle muuttamistaan. Kehonhuolto ja liikkuvuus on Niskasten mukaan osa toiminnallista TNSportin konseptia, ja sen tarjonta tulee uusissa toimitiloissa kasvamaan.
– Siirtyminen lähemmäksi Forssan suuntaan avaa meille mahdollisuuksia markkinoida toiminnallisuutta myös sinne. Siellä sitä on tarjolla vain omatoimisessa muodossa, Niklas Niskanen jatkaa.
Liikuntaa monipuolisesti
– On ilo päästä tekemään yhteistyötä SporttiKoneen kanssa. Sillä luomme laajan ja monipuolisen liikunta tarjonnan kaiken kansan saataville. Sporttikeskus tarjoaa toiminnallista liikettä kellon ympäri; yksilöille, ryhmille, laitteilla, kehonpainolla tai pallolla pelaten, Tanja Niskanen kuvailee.
Laitteiden repertuaari kasvaa tilojen myötä. Toiminnallisuuden rinnalla tarjontaa lisätään myös perinteisten kuntosalilaitteiden puolelle. Ryhmäliikuntaa voidaan toteuttaa myös ulkona takapihalla.
– Yhteistyönä pystymme liikuttamaan ihmisiä laajasti. Jos kyseessä on ryhmä, niin osa voi pelata esimerkiksi padelia ja osa voi olla salin puolella. Näitä yhdistelmäjuttuja tullaan vielä kehittämään, Niklas Niskanen lupaa.
Keskuksesta löytyy myös lapsiparkki, sekä sauna ja videotykki virkistäytymiseen ja palavereihin.
MajuriMoveen 200 neliötä lisää
Vuonna 2020 perustettu MajuriMove saa muutosten myötä 200 neliötä lisää tilaa. Kun tilaa entuudestaan oli kuntosalikäytössä 700 neliötä, kasvaa kokonaistarjonta 900 neliöön. Sen päälle tulee vielä pukuhuonetiloja.
Tilaa tarvitaan yrittäjä Sari Majurin mukaan monipuoliseen tarjontaan.
– Niin hassulta kuin se ensi kuulemalta vaikuttaa, niin ahdastahan täällä on! Nyt esimerkiksi ryhmäliikuntatila pääsee isompiin tiloihin, Sari Majuri iloitsee.
– Lisäksi saamme kuntosalitilaa hieman väljemmäksi noin 100 neliöllä vapaata tilaa. Täällä on toiminnallisia välineitä jo nyt, ja ne tullaan sijoittamaan kaikki toiminnallisen/vapaan tilan puolelle, Majuri jatkaa.
Tankotanssi siirtyy nykyisestä pienestä tilasta isompaan ja yksi tankokin saadaan lisää. Nykyiseen tankotilaan saadaan Sari Majurin oma henkilökohtainen työhuone.
– Kun valmistun fysioterapeutiksi, saan työtilani sinne. Yksityisvastaanottoon paikka on aivan ideaali, ja siihen taas jopa isompikin huone. Fysioterapiassa tulee olemaan oma tulevaisuuden kuvani. Valmistuminen on noin 2,5 vuoden päästä, Majuri suunnittelee.
Lisää mahdollisuuksia
Laajentuvia osa-alueita MajuriMovessa ovat ryhmäliikunta ja tankotanssi. Laitepuoli pysyy kutakuinkin samana, mutta tiloihin tulee väljyyttä.
– Talvisin, arki-iltoina välillä tuntuu, että on oltu vähän kuin sillit purkissa. Toiminnalliset laitteet, eli hiihtokoneet, köydet, soutukoneet – kaikki tämän tyyppiset laitteet siirtyvät nykyisen seinän takana olevaan tilaan, joka siis osittain tullaan myös purkamaan.
Laajentuvien tilojen myötä hän pystyy ostamaan saliin myös lisää välineistöä. Laitteiden liisaukseen hän ei ole lähtenyt.
– Tähän asti asiakkaat ovat tiettyinä aikoina joutuneet jonottamaan nostolavoille. Nyt me saadaan tänne toinen nostopaikka maastanostoja varten. Asiakaspalvelu paranee siinäkin.
Ryhmien koko pystyy kasvamaan nykyisestä noin kaksinkertaiseksi. Palkattua henkilökuntaa MajuriMovessa on 6 henkeä ja osto-ohjaajia on 3.
– Monipuolista pitää olla. Ihmiset tykkäävät erilaisista ohjaajista ja tunneista. Toivon, että uudet, laajemmat tilat olisivat käytössä jo syyskuun lopussa.