
Someron näyttelykesä oli runsas ja teki paikkakuntaa tunnetuksi
Someron näyttelykesä oli erityisen vireä. Taidetta oli esillä useassa paikassa, kuten Kivimeijerissä, Someron Kulttuurigalleriassa, Kivimakasiinissa, Härkälän ja Hovilan kartanoissa, Pellavaenkelissä, Hiidenlinnassa, kirjastossa ja Svenssonin Torpassa.
– On syytä olla ylpeä Someron kulttuuritarjonnasta, joka on noussut korkealle tasolle. Kulttuuria tarvitaan aina vaan enemmän ja enemmän. Maailman uhkien vastapainona taide antaa muuta pohdittavaa edes hetkeksi, toteaa Someron Kulttuurin toiminnanjohtaja Liisa Mattila.
Kävijöitä riitti joihinkin näyttelyihin kosolti, joissakin väkeä kävi niukanlaisesti. Tyytyväisimpiä lienevät Pitkäjärven taide ja kulttuurin näyttelyn kokoajat.
– Meillä oli sellainen kesä, jota emme ole ennen kokeneet. Teimme ennätyksen. Väkeä kävi enemmän kuin minään aiempana kesänä, myhäilee Antero Kare yhdistyksen historian 13:nnen näyttelykesän jälkeen.
Go Somero Go Go -näyttelyn Kivimeijerissä näki yli 1 400 ihmistä.
– Sillä voitetaan urheilukilpailu jos toinenkin, vertaa Kare.
Vieraskirjaan on merkitty kotipaikkakunniksi muun muassa Helsinkiä, Espoota, Saloa, Loimaata ja Tamperetta. Somerolaisia joukossa on alle 30 prosenttia.
15 somerolaistaiteilijan työt saivat kiitosta.
– Sitä ihmeteltiin, miten Somerolla voi olla näin paljon taiteen tekijöitä, ja vielä niin tasokkaan taiteen.
Kivimeijerin ensi kesän näyttelyn teemaa ei ole vielä päätetty. Kare tietää, ettei ole tulossa somerolaistaiteilijoiden kakkososaa.
– Mutta tasokasta taidetta varmasti tulee; se on meidän periaatteemme, lupaa Antero Kare.