
Teksti Tarja Kauppinen
Arja ja Matti Oksanen tarjosivat syntymäpäiviensä kunniaksi Kahvikonsertti – menneitä muistellen -tapahtuman sukulaisilleen, ystävilleen, tuttavilleen ja naapureilleen.
– Tämän juhlan piti olla lokakuussa 2020, silloin Matti täytti 70. Juhla peruttiin kolme viikkoa ennen h-hetkeä koronarajoitusten vuoksi ja varapäiväksi otettiin syyskuu 2021, jolloin olisi ollut minun syntymäpäiväni. Mutta elokuussa 2021 alkoi sitten taas koronan aiheuttamat kokoontumisrajoitukset.
– Tänä keväänä tuli mieleen, että pidetään vähän erilainen juttu, ei lainkaan synttäreitä, vaan kahvikonsertti, jonka tuotto osoitettaisiin somerolaisen nuoren urheilijan stipendirahastoon. Emme halunneet lahjoja meille, vaan urheilulle.
– Stipendi tullaan antamaan somerolaisille nuorille urheilijoille vuosittain, niin kauan kuin rahaa riittää.
Stipendin saajat Oksaset valitsevat Aulis Tiensuun suositusten perusteella. Tiensuu on somerolaisen ja Someron Esan urheilutulosten pitkäaikainen ja luotettava tilastoija. Hän on kerännyt tiedot ja kirjoittanut myös Someron Esan historiakirjan Sata vuotta hyvässä seurassa. Ensimmäisenä palkittiin Veikka Sarén 1 000 euron stipendillä.
Veera Hälli toimi konsertin juontajana. Musiikkikavalkadin esittivät pianisti, kapellimestari, televisiojuontaja ja musiikkineuvos Seppo Hovi sekä laulaja, saksofonisti Hannu Lehtonen ja Kultainen Harmonikka -kilpailun 1992 voittanut Jarno Kuusisto .
Seppo Hovi aloitti menneiden muistelun Kaurakedon pyhäkoulusta 1950-luvulta, jolloin Arja ja Matti saivat aloittaa musiikin kuuntelun virsistä. Konsertti alkoikin vaikuttavasti Johann Sebastian Bachin sävellyksellä ja jatkui koti- ja ulkomaisten tunnettujen artistien sävelin.
Matti Oksanen on ollut yrittäjä noin neljänkymmenen vuoden ajan.
– Toimin maanviljelijänä, liikuntapaikkahoitajana, osakkaana rakennusfirmassa ja hevosyrittäjänä.
– Aluksi kilpailtiin suomenhevosilla. Vallaton oli ensimmäinen ja Etu-Askel oli sitten myöhemmin, nämä vähän menestyivätkin.
– Meillä oli myös lämpöisten varsotusta, 20 vuoden aikana syntyi lähes yhtä monta varsaa. Meillä oli hevosia vuodesta 1975 aina vuoteen 2005, Matti Oksanen kertoo.
– Esakallion pyörittämiseen ryhdyimme 1990 ja teimme sitä 30 vuotta, eli vuoteen 2019.
– Pidimme Esakalliota urheiluseuran yhtenä varainhankintakeinona. Koko seuraväki oli innolla mukana talkootöissä nostamassa Esakallion lavaa lähes purkukuntoisesta nykymuotoonsa. Nyt Esakalliota voidaan kutsua jo viihdekeskukseksi, sillä paikka soveltuu hyvin monenlaiseen toimintaan, Oksaset kuvailevat.
Arja Oksanen teki työuransa hammaslääkärinä.
– Olin Someron terveyskeskuksessa 27 vuoden ajan ja sen jälkeen Jokioisilla terveyskeskuksessa 13 vuoden ajan.
Pariskunnalla on kaksi lasta Teppo Oksanen ja Veera Hälli, sekä kolme lastenlasta.