Someron Karjalaseura järjestää muutaman taukovuoden jälkeen kaikille avoimen kansallispukujen tuuletuspäivän tulevana sunnuntai-iltapäivänä 21.8. Paikka on Akustinpuisto, kun aikaisempina vuosina helmoja on heilauteltu Kiiruun puistossa.
– Puvut kannattaa kaivaa esiin kaappien kätköistä ja lähteä esittelemään niitä omaksi ja muiden iloksi, kannustaa Sari Pekonen Someron Karjalaseurasta.
– Jos ei omista kansallispukua, niin voi silti lähteä ihastelemaan niitä ja vaikka nauttimaan piknik-eväitä puistikon viheriölle.
Puistossa esiintyvät Someron ja Paimion Nuorisoseurojen kansantanssijat. Tilaisuus on kaikille avoin.
Kansallispukujen tuuletuspäiviä on elokuussa pitkin valtakuntaa.