Katja Mikkola maalaa alkoholi-mustetekniikalla

0
Katja Mikkola tekee abstrakteja kuvia seinälaatalle.

Teksti ja kuvat Timo Kalenius

HuVila Härässä on vapaataiteilija Katja Mikkolan Ateljee-taidenäyttely. Esillä on pääasiassa seinälaatoille maalattuja töitä, joissa Mikkola on käyttänyt alkoholi-musteväritekniikkaa.

Maalaukset syntyvät inspiraation ja intuition ohjaamina erilaisista teemoista kuten musiikki, luonto, tunteet ja visualisaatiot.

Katja Mikkola on Halikossa asuva harrastetaiteilija, joka on noin viitisen vuotta vakavammin keskittynyt vapaa-ajallaan maalaamaan ja piirtämään töitä, joissa hän käyttää sekä vesivärejä, pastelleja sekä alkoholi-mustevärejä. Taulut syntyvät kotona ja kesämökillä, kun vapaa-aikaa siviilityöstä elektroniikkafirman ostajana liikenee.

– Taiteet ovat kiinnostaneet minua aina koulun kuvaamataitotunnilta asti, mutta noin viitisen vuotta sitten aktivoiduin enemmän ja liityin netin kautta erilaisiin taideyhteisöihin ja kursseihin, joista sainkin paljon apua ja uusia ystäviä ympäri maailmaa, kertoo Katja Mikkola.

Töissä on käytetty alkoholi-mustetekniikkaa.

– Tauluja ei vielä kovin paljon ole syntynyt, mutta nykyään käytän niiden tekemiseen yhä enemmän aikaa.

– Maalaamiseen käytän yleensä vesi- ja pastellivärejä sekä alkoholi-mustevärejä.Öljyvärit olen ihan tarkoituksella jättänyt pois valikoimasta, koska koen ne ainakin vielä itselleni liian haastavina. Ehkä myöhemmin käytän myös niitä, toteaa Mikkola.

Hän tunnustaa olevansa vielä melko alkuvaiheessa maalausharrastuksensa kanssa ja opettelevansa piirtämistä ja eri tekniikoiden käyttöä sekä tutustumista materiaaleihin ja väreihin sekä niiden ominaisuuksiin. Viimeaikaiset työt ovat olleet juuri näyttelyssäkin esillä olevia alkoholi-musteväritöitä ja niissä vaadittavan tekniikan opettelua.

– Olen oikeastaan siinä vaiheessa, että kokeilen vähän kaikenlaista, kuten esimerkiksi piirtämistä, jota olen harjoitellut todella paljon muotokuvien kautta, ja joissa yksityiskohdat ovat tärkeitä. Toisaalta taas kuitenkin tykkään enemmän tehdä töitä, joissa voi vapaammin itse päättää, miten ja mitä maalaan tai piirrän ja tämä ehkä siksi, koska olen luonteeltani aika impulsiivinen eikä keskittyminen aina tahdo riittää.

– Someron näyttelyn työt ovat kaikki alkoholi-musteväreillä seinälaatoille tehtyjä abstrakteja töitä. En ole käyttänyt siveltimiä, vaan teen ne puhaltamalla värejä, jotka olen laatalle asetellut ja siitä syntyvät abstraktit kuvat.

Katja Mikkolan Ateljee-näyttely Huvila Härässä 14.8. saakka, avoinna perjantaista sunnuntaihin.