Teksti Aulis Tiensuu, kuvat Kari Eerikäinen
Tänään perjantaina kisataan Someron kaupungin avoimet mestaruuskilpailut ja lauantaina ovat vuorossa moukarinheitossa Säästöpankin eloheitot, joihin kumpaankin on tulossa useita viikko sitten Kalevan Kisoissa kisanneita urheilijoita. Kisat jäänevät Someron urheilukentän viimeisiksi isoimmiksi kilpailuiksi ennen pian alkavaa peruskorjausta.
Kaupunginmestaruuskilpailujen miesten sadalla metrillä mukana on Kalevan Kisoissa mukana ollut Janakkalan Heikki Nieminen , jonka ennätys on 10,73. Mukana on alun toistakymmentä juoksijaa ja muun muassa seiväshyppääjä Mikko Paavola , jonka seiväskausi päättyi loukkaantumiseen.
Naisten kuulassa on mukana tuore Kalevan Kisojen pronssimitalisti Kaisa Kymäläinen , jonka ennätys on 16,50. Naisten 3000 metriä juoksee takavuosien Kalevan Kisojen kympin voittaja somerolaissukuinen Saara Nikander ja pituutta hyppää myös somerolaissukuinen Ilona Saarikunnas , jonka ennätys on 586.
Kilpailuihin on ilmoittautunut jo runsaasti osanottajia ja mukaan pääsee vielä paikan päällä ilmoittautumalla vähintään tuntia ennen lajin alkua.
Lauantain moukarikisaan on ilmoittautunut seitsemän miestä ja 12 naista, joista suurin osa oli mukana Kalevan Kisoissa. Miehissä EM-kisoihin lähtevä Henri Liipola viimeistelee kisakuntoaan ja saa vastaansa 70 metrin rajoille heittäneet Roope Auvisen ja Markus Kokkosen.
Naisten kilpailussa yli 70 metrin ennätyksen omaava Kati Ojaloo sekä 67 metrin vaiheille heittänyt Kiira Väänänen ovat suurimmat suosikit. Lisäksi on useita 60 metrin kahden puolen heittäneitä naisia, heidän joukossaan myös Esan Johanna Witka ja Marika Virtanen.