Pertteliläinen Seija Ketola on ollut kahdeksisen vuotta eläkkeellä. Hänet tunnetaan Käsityö ja Lahjan entisenä yrittäjänä. Kun hän aloitti 1997,1998 Liisa Ylitalolta ostamansa somerolaisyrityksen ruorissa, hänellä oli vakaa aikomus jatkaa poppanan kutomista yrittäjyyden ohella.
– Miten se olisi onnistunut, kuten teki kuutena päivänä töitä, ja seitsemäntenä ajatukset olivat edelleen siinä kiinni. Ei yksinkertaisesti ollut aikaa kutoa, tietää Ketola.
Hän oli ennen puodin pitämistä tehnyt tilaustöitä, kutonut poppanasta muun muassa kaitaliinoja ja tabletteja.
Nyt kutominen on taas alkanut kiinnostaa. Kangaspuut ovat olleet kaiken aikaa pystyssä.
– Isäntä on päässyt jälleen kangaspuiden alle lointa pitämään. Oletti ensin, ettei enää taivu, kykene eikä mahdu, mutta hyvin se vielä onnistui, nauraa Seija Ketola miehensä Heimo Ketolan avusta.
– Hauskaa on ollut taas tehdä; suunnitella ja kutoa. Se on ollut hyvää terapiaakin, sanoo molempien polvien tekonivelleikkauksista selvinnyt Ketola.
Häntä ovat kiehtoneet aina maanläheiset värit, jotka ovat sopineet sivusta vedettävän päällisiin, kaitaliinoihin, tyynynpäällisiin ja laudeliinoihin.
– Viime talvena tuli värikäs vaihe, kuten kirkasta keltaista, punaista, violettia ja siihen viereen raitoina mustaa ja valkoista. Keväällä herää aina pastellivaihe.
Seija Ketola on pystyttänyt näyttelyn Pellavaenkeliin. Esillä on kaitaliinoja, tabletteja, laudeliinoja, päällisiä tyynyihin, sivusta vedettävään ja keinutuoliin.
On neliskulmaisia pikkuliinojakin, jotka sopivat hyvin ensiasuntoon, pienen kodin tekstiileiksi, kun ei ole vielä paljon tilaa eikä suuria huonekaluja.
– Tykkään tehdä settejä, joissa on samaa kuosia vaikkapa tyynyt ja liinat. Kiva tehdä sävy sävyyn kaikki.
Seinällä on myös violetintäyteinen sängynpeite yhdenmaattavaan petiin. Sen saanee joululahjaksi hänen lapsenlapsensa, joka on mieltynyt liilaan ja kirkkaisiin väreihin.
– Voisi sen laittaa seinällekin.
Ketolasta poppana on monipuolinen sisustus- ja käyttötekstiili. Se on kestävä, pestävä, pysyy kuosissa, pöydällä suorana ja vaimentaa kaikua.
Hän muistaa, miten poppana tuli iloksi 1970-luvun lopulla. Hän näki Salossa siitä tehdyn upean oviverhon.
– Olin kutonut pellavaliinoja, mutten koskaan poppanaa. Ystävän isovanhempien vintissä oli kangaspuut. Hän kysyi, jos kudottaisiin puoliksi loimi. Tein poppanasta tabletteja ja puusohvaani päällisen.
Kangaspuut ovat kulkeneet Ketolan elämässä mukana, olleet olohuoneen nurkassa, keittiössä… Ensimmäiset olivat veljensä ammattikoulussa tekemät.
Seija Ketolan kutomia poppanoita 13.8. saakka näyttelyssä Pellavaenkelissä.
