Esakallio on laittanut jalkaansa kesäteattereiden maailmaan tuottamalla muutamina kesinä musiikillisia näytelmiä menneiden aikojen muusikoiden elämästä. Tänä kesänä estradilla on muisteltu Miehikkälän suurta poikaa, laulaja Reijo Taipaletta, Satumaan kuningasta.
Näytelmä on saavuttanut ilmeisen suuren suosion ja katsojia on riittänyt tuhansia, osittain pitkienkin matkojen takaa. Hyvä niin, näytelmä on siis uponnut kansanjoukkojen hermoon.
Rehellisyyden nimessä, tai siis allekirjoittaneen osalta, on kyllä pakko todeta, että Juse Venäläisen käsikirjoittama näytelmä on humorististen katkelmien kera melkoisen myötäsukaisesti kirjoitettu. Taiteilijaelämän rosoisuus loistaa näytelmästä poissaolollaan. Tarjolla on lähinnä sokerikuorrutettua siirappia laulajan elämäntaipaleesta.
Vahva kokemus myös oli, että näytelmässä ajallinen painopiste on enemmän musiikin (yli 30 laulukatkelmaa tai kappaletta) kuin dialogin kohdalla. Ja kun draamaa ei näytelmä paljoakaan sisällä, niin näytelmälliset tunnevaihtelutkin jäävät esittäjien kohdalla varsin vähäisiksi.
Lyhyesti mainittakoon, että nuorta Taipaletta näytellyt Eikka Eronen oli heittäytymisessään varsin valloittava.
Aikuista Taipaletta näytellyt Kari Hirvonen oli hiukan roolihahmonsa saaneen esiintymisohjeen mukainen: lievä haara-asento, mikrofoni käteen ja menoksi.
Marita Taavitsaisen näyttelemä Anita Taipale oli olemuksensa mukaisesti koko ajan melkein pelkkää hymyä, lopun hyvästijättökohtausta lukuun ottamatta.
Hilpeää tunnelmaa lavalle toi Merja Kuisma kohtauksessaan Aira Samulinina.
Itse tykästyin käsikirjoittajan itsensä esittämään rooliin Kari Tapiona, joka oli lavalla esillä dialogissa Taipaleen kanssa kahdessa varsin pitkässä kohtauksessa. Olemus ja pienet eleet herättivät mielikuvan laulajan jäyhästä olemuksesta kaihoisasti eloon. Ja kaiken taustalla ja lavalla luonnollisesti koko ajan ollut Onnentähti-orkesteri hoiti osuutensa ammattitaitoisesti.
Satumaan kuningas -näytelmä on puhdasta hyvän mielen viihdettä. Sen esittäjiltä vaaditaan kyllä hyvää musiikillista lauluosaamista, mitä eittämättä kaikilla näytelmän esittäjillä oli. On sitten eri asia kuka pitää tai ei pidä kenenkin lauluäänestä, mutta se on ihan oma kysymyksenä.
Jos kansa käy katsomassa ja pitää näkemästään sekä kuulemastaan, niin kuinka paljon kriitikoiden kannattaa osoitella muka-havaitsemiaan taiteellisia puutteita. Vähän niin kuin Turhapuro-elokuvien kohdalla.
Olli Salomäenpää
