Someron Kulttuurigallerian näyttelyissä kävi runsaat 1 200 henkeä. Kulttuuriyhdistyksen toiminnanjohtaja Liisa Mattila sanoo sen olevan hyvä tulos, mutta hieman enemmän hän odotti väkeä galleriaan tulevan.
– Paikka on uusi, avattiin vasta kesäkuussa. Uuden paikan lanseeraukseen menee jonkin aikaa, arvioi Mattila.
Kulttuurigalleriassa oli esillä Kaari Utrion kirjailijan elämäntyö, edesmenneen muotoilija Kaija Aarikan tuotantoa, sota-ajan esineistön Perinnehuone ja kaupungin omistamaa taidetta.
Aarikat aikovat koota galleriaan vuosittain uuden näyttelyn, jolla on teema. Tänä kesänä näyttely nimi oli Jäähileitä kuutamolla. Esillä oli pääasiassa esineitä ja koruja, jotka ovat tehty lasista ja messingistä. Näytillä oli sellaistakin, mitä ei moni heti osannut Aarikan tuotannoksi ymmärtää.
– Minullakin on tuollainen Humppilan lasitehtaan maljakko, kertoo Mattila kävijän lausahduksen.
Utrion kirjailijan elämäntyö kiinnosti.
– Aiomme kysyä Kaarilta, voiko näyttely jatkaa meillä ensi kesänäkin.
Kulttuurigallerian kesänäyttely on auki vielä tämän ja huomisen päivän. Sen jälkeen sitä esitellään ryhmille sopimuksen mukaan.
– Jo viidelläkin hengellä pääsee katsomaan, lupaa Liisa Mattila.

Kiiruun puistossa Kivimakasiinissa oli kaksi näyttelyä: Kultelasta punasaven kylästä kertova ja Martta Wendelinin tuotantoa esittelevä.
– Meidän olisi pitänyt olla markkinoinnissa liikkeellä paljon aikaisemmin, jotta näyttelyä olisi voinut viedä kesän retkiänsä suunnittelevien ryhmien tietoisuuteen, toteaa näyttelyä yhdessä kyläläisten kanssa koonnut Jouko Palander.
– Kun työ näyttelyn kokoamiseen on tehty, niin materiaalista voisi koota Savipuistoon pysyvän näyttelyn. Täytyy jutella, mitä mieltä muut ovat ideasta, aikoo Palander kysyä Kultelan kyläyhdistyksen väeltä.
Kivimakasiinin toinen näyttely oli suosittu. Se oli koottu Elvi Ainalinpää-Mattilan keräämistä Martta Wendelinin korteista ja muusta materiaalista. Näyttely oli auki vain puolitoista viikkoa ja väkeä kävi liki 400.
Hovilan kartanossa keskityttiin sarjakuvapiirtäjien Kari Suomalaisen ja Heikki Paakkasen tuotantoon. Navetan vintillä esittäytyi 1950–1960-lukujen elämänmeno.
– Yksittäisiä kävijöitä oli vähän, mutta ryhmiä harvinaisen paljon heinäkuulle, kertoo Arja Torkkomäki Hovilan kartanosta.
Vaikka näyttelyiden yleinen aukiolo on päättynyt, Hovilassa on ollut elokuulla vilkasta juuri ryhmien vuoksi. Erilaiset yhdistykset ovat olleet liikkeellä ja kiinnostuneita menneen ajan tunnelmasta.
Arja ja Matti Torkkomäki ovat kaavailleet, josko keskittyisivät jatkossa ryhmiin. Yleinen aukiolo yksittäisille matkailijoille olisi avoinna vain muutamana viikonloppuna kesällä.
– Uudenmaan alue on saatava haltuun. Somero on niin lähellä Helsinkiä ja täällä on Somerolla on paljon katsottavaa, jota ryhmille tarjota, kaavaille Arja Torkkomäki.
– Kesä meni yli odotusten, paljon paremmin kuin kaksi edellistä. Ihmiset kokivat nähneensä enemmän kuin luulivatkaan. He hämmästyivät, että Somerolta löytyy ihmeellisiä paikkoja ja monenmoista katsottavaa. Museokortti-kävijöitä alkaa olla aina vaan entistä enemmän, arvioi Soili Suominen-Hurme Härkälän kartanon kesää.
Talossa oli esillä Päivi Arvosen valokuvia teemalla Aavikon valoa ja menneisyyden jälkiä. Pysyvissä näyttelyissä esittäytyy Japani ja Kiina, miniatyyrimaalaukset, hattuneulat, vanhanajan lelut ja Barbie-nuket.