Nikula siivitti Suomen voittoon

0
Aaro Nikula oli Suomen tehokkain pelaaja EM-avauksessa.

Teksti Juha Laakso, kuva Marko Mattila/SSS

Someron lentopallolähettiläs, 23-vuotias Aaro Nikula nousi pääosaan, kun Suomen maajoukkue kukisti Euroopan mestaruuskisojen karsinta-avauksessa Latvian tämän kotikentällä.
Kentän hahmona häärinyt 212-senttinen Nikula teki sinivalkoisten 3–1 voittoon päättyneessä ottelussa 21 pistesuoritusta vain neljän virheen säestyksellä, eli +17 pisteen kokonaissaldolla.
Nikulalle kirjattiin 23 hyökkäystä, joista hän päätti huimalla 83 prosentin teholla 19 kappaletta pisteen arvoisesti. Ässäsyöttöinä Nikula pamautti kenttään kaksi pinnaa.
Nikulan ja Suomen maajoukkueen otteita on mahdollisuus seurata uudelleen jo huomenna, kun Suomi isännöi kotikentällään, Tampereen Hakametsän hallissa, EM-karsintojen B-lohkon ottelussa Itävaltaa.
Suomi, Latvia ja Itävalta pelaavat kaksinkertaisen sarjan (4 ottelua/joukkue), jonka voittaja lunastaa varmuudella paikan ensi vuoden EM-lopputurnaukseen. Myös parhaille lohkokakkosille avautuu paikka EM-kentille.