Sama maisema, toiselle vaikuttava, toiselle yhdentekevä

0
Helena Perhonen on tuonut näyttelyyn yhdessä miehensä kanssa koostamia kuvia.

Teksti ja kuvat Timo Kalenius

Kirjaston Parvigalleriaan avautui näyttely, missä Helena ja Harri Perhonen esittelevät valokuvia ja piirroksia maiseman henkilökohtaisesta kokemisesta sekä Harry Erik Bergin vanhasta puusta tekemiä veistoksia.

Helena Perhonen on harrastanut valokuvausta pitkään ja hänen miehensä Harri taas piirtää kuvia elävistä malleista. Näyttelyyn he ovat yhdessä koonneet kuvia, joissa Helena Perhosen luontoaiheisiin kuviin on liitetty hänen miehensä piirtämiä henkilökuvia.

– Olemme kotoisin Espoosta ja harrastaneet valokuvausta ja piirtämistä jo yli kymmenen vuotta ja useampia näyttelyitäkin meillä on jo ollut, kertoo Helena Perhonen.

– Idea tähän näyttelyyn tuli minulta, kun ehdotin miehelleni, että voisimme yhdistää minun ottamia valokuvia hänen piirtämiinsä kuviin. Olen kuvankäsittelyllä yhdistänyt omia kuviani hänen henkilökuviinsa. Ajatuksena on ollut tuoda katsoja ottamiini maisemakuviin, jatkaa Helena Perhonen.

– Jokainen meistä näkee maiseman omalla tavallaan. Sama maisema voi toiselle olla vaikuttava, toiselle taas yhdentekevä. Se, miten maisemat liittyvät meidän elämäämme tekee niistä meille erityisiä. Kuvieni maisemat ovat minulle tärkeitä huolimatta siitä, että ne ovat varsin tavallisia näkymiä. Olen ollut läsnä näissä maisemissa, kertoo Helena Perhonen.

– Korostaakseni maiseman subjektiivista kokemista olen tuonut kuviini mukaan katsojan. Kuvissani olen käyttänyt puolisoni piirustuksia elävistä malleista, joista monet ovat croquista (=’piirtää pikaisesti’).

Harri Perhonen sanoo, että kun piirtämiseen on käytettävissä lyhyt, rajattu aika on piirtäjän yksityiskohtien sijaan keskityttävä oleelliseen, mallin hahmoon ja asentoon. Nopea piirtäminen on jättänyt piirrokseen keskeneräisyyden tuntua, korostaen hahmojen herkkyyttä ja haavoittuvuutta.

Harry Erik Berg on helsinkiläinen taiteilija, joka tekee veistoksia ja sommitelmia käyttäen materiaalina vanhaa puuta, jonka hän on saanut lahjoituksina tai itse löytänyt.

Berg on filosofian maisteri Helsingin yliopistosta. Lisäksi hän on opiskellut arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa sekä kuvanveistoa, maalausta ja korutyötä Helsingin työväenopistossa.

– Käytän töissäni vanhaa käytettyä tai hylättyä puuta, jota voi löytyä periaatteessa ihan mistä vain, mutta perusideana on ottaa ne uudelleen käyttöön. Olen löytänyt puut kaatuneina metsästä ja puutarhoista. Hirsiä ja vanhaa puutavaraa löydän tuttavien liitereistä.

– Puun kuivuminen ja alkavien vaurioiden pysäyttäminen vaatii vuosien ajan. Vanhat puut ovat usein myös halkeilleita ja niissä näkyy metsän ja puutarhan eliöiden ja mikrobien vierailut, toteaa Harry Erik Berg.

– Töissäni käytän eri puulajeja, mutta mieluummin lehtipuita, koska esimerkiksi vanhat kuuset ja männyt saattavat sisältä olla pihkaisia ja muutenkin hankalia käsitellä.

Puun kierto -näyttelyn teemana on eri puulajien vanha puuaines ja kiertokulku.

– Kiertotalouden näkökulmasta puuveistoksen sisällä voi olla toinen pienempi veistos, käyttöesineitä, koruja ja aivan lopuksi tulta tai multamaata. Metsän ja puun aineksen kiertokulku voi jatkua ikuisuuden.

Yleisö voi äänestää näyttelyn parasta työtä. Arvonnan jälkeen, joku saa mieliteoksensa kotiinsa.

’H’ kävi täällä -näyttely: Helena ja Harri Perhosen valokuvia ja piirroksia ja Puun kierto -näyttely: Harry Erik Bergin vanhasta puusta tekemiä veistoksia kirjaston Parvigalleriassa 30.8. saakka kirjaston aukioloaikoina.