Ilta-sanomat kyseli heinäkuussa lukijoiltaan suosituksia eläväisistä ja monipuolisesta tarjonnasta notkuvista toreista ympäri Suomen. Somerniemen kesätori sai kyselyssä kolmanneksi eniten mainintoja.
Lehdessä kerrottiin, että Somerniemen kesätori kokoaa yhteen sekä paikallisia asukkaita että lähialueiden mökkikansaa joka lauantai kesä-toukokuun taitteesta aina syyskuun alkuun asti.
”Tarina kertoo, että toritoimintaa kokeiltiin aluksi epäilevin mielin. Vuosien varrella viimeisetkin epäilykset kesätorin menestyksestä kariutuivat, ja nyt hiljattain 35-vuotispäiviään juhlinut Somerniemen tori on Suomen suurin kesätori.”
Vilkkaimpina päivinä torilla käy tuhatpäinen kävijäjoukko, ja päivävierailuja tehdään pääkaupunkiseudulta asti. Myyjiä on tyypillisesti runsas 200, mutta parhaimmillaan on ollut jopa 360 myyjää.
Torin kesään kuuluu myös muutama perinteinen tapahtuma, kuten torineuvoksen vaihtopäivä ja hattupäivä.
Eniten mainintoja iltapäivälehden kyselyssä keräsi naapurikaupunki Salon Iltatori ja toiseksi eniten Kuopion tori. Neljänneksi sijoittui Savonlinnan tori ja viidenneksi Mikkelin tori.