Teksti Aulis Tiensuu, kuvat Kari Eerikäinen
Someron kaupungin yleisurheilumestaruuskilpailut keräsivät aurinkoisena perjantai-iltana urheilukentälle lähes sata urheilijaa alle 10-vuotiaista aikuisurheilijoihin. Kilpailut olivat avoimet, mutta palkinnot jaettiin vain somerolaisille tai somerolaisseurojen edustajille.
Kilpailuja käytiin samaan aikaan niin juoksuradalla kuin hyppy- ja heittopaikoilla. Omia ennätyksiä syntyi taas paljon.
Ainoaksi kaksoisvoittajaksi nousi Iida Anttila, joka voitti T9-sarjassa sekä 60 metrin juoksun että seiväshypyn. Parhaasta nuorten tuloksesta vastasi päivän syntymäpäiväsankari Vilja Hyvämäki , joka hyppäsi T11-sarjan seiväskisassa 10-vuotiaiden tämän kauden Suomen kolmanneksi parhaan tuloksen 183.
Miesten ainoan somerolaisen lajivoiton otti Juho Leppä voittamalla pituushypyn tuloksella 570. Sadan metrin juoksun voittaja oli Janakkalan Heikki Nieminen ajalla 10,96.
Naisten lajeissa saavutettiin kaksi valtakunnallisesti kovaa tulosta. Hirsilän Pyrkivää edustava Kaisa Kymäläinen työnsi kuulaa 15,77 ja Länsi-Uudenmaan Urheilijain Saara Nikander juoksi 3000 metriä kauden parhaaseensa 10.15,16.
Someron kaupunginmestaruuskisat:
M 100 m: Erä 1 (-1,1): 1) Juho Leppä SomE 12,61, 2) Leevi Salo SomVoi 13,78, 3) Veeti Salo SomVoi 13,93, 4) Sampo Virtanen SomE 14,99. Erä 2 (-0,2): 1) Elias Zetterman TammRy 11,52, 2) Daniel Saaristo IkaalU 11,59, 3) Tuomas Leppänen TurWei 11,94, 4) Soini Virtanen RauhalRR 14,48. Erä 3 (+0,0): 1) Heikki Nieminen JanJa 10,96, 2) Jonathan Hyvärinen HKV 11,09, 3) Samir Demnati IkaalU 11,37, 4) David Bamm VasaIS 11,53. M 3000 m: 1) Jukka Salo KarkkPo 9.16,60, 2) Antti Pöyry LänsiUU 9.49,34, 3) Timo Saloranta Espoo 9.59,35, 4) Soini Virtanen RauhalRR 10.06,05, 5) Juha Löppönen HelsJy 10.07,95, 6) Niki Sirén RaisKu 10.49,22, 7) Sampo Virtanen SomE 13.58,52, Kevin Niittyviita LahdA DNF. M pituus: 1) Juho Leppä SomE 5,70, 2) Veeti Salo SomVoi 4,67, 3) Leevi Salo SomVoi 4,43, 4) Jarkko Syrjälä SomE 4,15, 5) Soini Virtanen RauhalRR 4,06.. M kuula: 1) Mico Ekman PiikkKe 13,46, 2) Jarkko Syrjälä SomE 8,39, 3) Sampo Virtanen SomE 8,09. M keihäs: 1) Joonas Oksanen TampPy 62,32, 2) Ilkka Suilamo SalVil 53,22, 3) Aapo Kinnunen TuUL 48,79.
N 100 m (+0,0: 1) Josefina Salmi IkaalU 12,85, 2) Nea Rekola TurKU 13,25, 3) Taija Takanen SomE 14,40. N 3000 m: 1) Saara Nikander LänsiUU 10.05,16, 2) Emma Hakala EspTa 10.43,56, 3) Lotta Penttinen EspTa 11.06,08, 4) Katri Grönlund LänsiUU 11.22,20. N pituus: 1) Siri Savolainen NaantLöy 5,37, 2) Pinja Pikkupeura HIFK 5,25, 3) Ilona Saarikunnas LahdA 5,10, 4) Josefina Salmi IkaalU 4,83, 5) Henna Kaunistola LauttLu 4,68. N kuula: 1) Kaisa Kymäläinen HirsPy 15,77, 2) Henna Salminen TammRy 9,21, 3) Katri Syrjälä SomE 5,85, 4) Kaisa Vasama-Kakko SomE 5,58, Anette Saalismaa PudasjU NM.
P9 60 m: 1) Tate Torkkola SomE 11,30, 2) Eetu Taimela SomVoi 11,34, 3) Tapio Syrjälä SomE 11,60, 4) Onni Hyvämäki SomE 11,86, 5) Kuisma Salo KarkkPo 12,57. P9 seiväs: Tate Torkkola SomE NH. P9 pallonheitto: 1) Kuisma Salo KarkkPo 24,11, 2) Tate Torkkola SomE 20,02, 3) Tapio Syrjälä SomE 14,04, 4) Onni Hyvämäki SomE 14,03, 5) Eetu Taimela SomVoi 13,82.
T9 60 m: Erä 1: 1) Iida Anttila SomE 10,83, 2) Viivi Korpi-Seppälä SomVoi 11,60, 3) Julia Jussila SomE 11,97, 4) Hilda Anttila SomE 15,80. Erä 2: 1) Emmi Korvenoja SomE 11,01, 2) Ilana Siviranta SomE 11,04, 3) Hely Hieta SomVoi 12,18. T9 seiväs: 1) Iida Anttila SomE 143, 2) Kaisla Salo KarkkPo 133. T9 pallonheitto: 1) Emmi Korvenoja SomE 14,89, 2) Vilhelmiina Raitanen SomE 14,75, 3) Iida Anttila SomE 14,61, 4) Ilana Siviranta SomE 14,58, 5) Hely Hieta SomVoi 13,12, 6) Viivi Korpi-Seppälä SomVoi 12,15, 7) Sofia Murtolahti SomE 10,02, 8) Josefiina Raitanen SomE 8,37, 9) Hilda Anttila SomE 4,81.
T11 60 m: Erä 1: 1) Fanny Pettersson SomVoi 9,08, 2) Jade Virolainen SomE 10,33, 3) Melina Siviranta SomE 10,44, 4) Nella Koskela SomE 10,55, 5) Iida Taimela SomVoi 11,67. Erä 2: 1) Sofia Jalli SomE 10,16, 2) Vilja Hyvämäki SomE 10,31, 3) Ilona Anttila SomE 10,72, 4) Kiia Vuorela SomVoi 11,46. T11 800 m: 1) Kielo Salo KarkkPo 2.55,00, 2) Kaisla Salo KarkkPo 3.01,34, 3) Fanny Pettersson SomVoi 3.11,33, 4) Ruska Laaksonen SomE 3.12,65, 5) Vilja Hyvämäki SomE 3.31,03, 6) Sofia Jalli SomE 3.40,82, 7) Kiia Vuorela SomVoi 3.53,52, 8) Iida Taimela SomVoi 3.55,99. T11 seiväs: 1) Vilja Hyvämäki SomE 183, 2) Ilona Anttila SomE 163. T11 kuula: 1) Melina Siviranta SomE 7,11, 2) Fanny Pettersson SomVoi 6,09, 3) Vilja Hyvämäki SomE 5,58, 4) Nella Koskela SomE 5,53, 5) Iida Taimela SomVoi 5,25, 6) Sofia Jalli SomE 5,25, 7) Kiia Vuorela SomVoi 4,57.
P11 60 m: Erä 1 (+0,0): 1) Markku Holmberg LoimLei 8,86, 2) Samuel Murtolahti SomE 9,95, 3) Konsta Hyytiäinen SomVoi 10,31, 4) Unto Hälli SomE 11,20. Erä 2: (+0,3) 1) Väinö Talonen SomE 9,55, 2) Tiitus Torkkola SomE 9,58, 3) Lauri Hyytiäinen SomVoi 10,17, 4) Leevi Taimela SomVoi 10,29. P11 800 m: 1) Markku Holmberg LoimLei 2.36,75, 2) Konsta Hyytiäinen SomVoi 2.58,22, 3) Tiitus Torkkola SomE 3.10,16, 4) Väinö Talonen SomE 3.10,17, 5) Samuel Murtolahti SomE 3.10,24, 6) Leevi Taimela SomVoi 3.12,30. P11 seiväs: 1) Tiitus Torkkola SomE 183, 2) Väinö Talonen SomE 183, 3) Unto Hälli SomE 133. P11 kuula: 1) Unto Hälli SomE 6,72, 2) Tiitus Torkkola SomE 6,60, 3) Leevi Taimela SomVoi 4,80.
P13 800 m: 1) Arttu Hakamäki SomE 3.08,46. P13 seiväs: 1) Paavo Virkki SomE 273.
T13 60 m (-1,2): 1) Henni Talonen SomE 9,34, 2) Milla Elovaara SalVil 9,82, 3) Emma Lemberg Som 9,93, 4) Viivi Taimela SomVoi 10,26. T13 800 m: 1) Milla Elovaara SalVil 2.52,58, 2) Viivi Taimela SomVoi 2.59,58. T13 seiväs: 1) Taika Kuusela TammRy 303, 2) Vanessa Vesala ForssSa 253. T13 pituus: 1) Minja Kaunisharju ForssSa 4,17, 2) Vanessa Vesala ForssSa 3,89, 3) Tiana Huhtala ForssSa 3,86, 4) Emma Lemberg som 3,83, 5) Henni Talonen SomE 3,79, 6) Viivi Taimela SomVoi 3,01. T13 kuula: 1) Minja Kaunisharju ForssSa 8,88, 2) Viivi Taimela SomVoi 5,87.
T15 100 m (+0,0): 1) Essi Lokisto SalVil 14,52. T15 800 m: 1) Neela Vahamäki TuUL 2.52,47, 2) Anna Westermarck TuUL 2.54,51. T15 seiväs: 1) Lotta Sariola SomE NH.
P15 100 m (+1,3): 1) Atso Pätäri SomVoi 13,29, 2) Paavo Hälli SomE 13,67, 3) Tuukka Salo SomVoi 14,71. P15 keihäs: 1) Tuukka Salo SomVoi 26,65.