Sukella Vesisankariksi Loiskeessa

0

Uimahalli Loiske on tapahtuman keskipisteenä, kun valtakunnallinen Vesisankarit-tapahtuma rantautuu Somerolle keskiviikkona 7.9. Tapahtumassa harjoitellaan hauskasti ja toiminnallisesti erilaisia vesillä liikkumisen taitoja.
Teemoina ovat tänä vuonna melonta ja luonnonvedet. Kaikissa tämän vuoden tapahtumissa onkin testattavana paikalla kaksi packraftia, eli ilmatäytteistä kanoottia.
Uimahalli Loiskeessa voi myös osallistua uinti- ja pelastustaitoja kehittäviin tehtävärasteihin. Luvassa on muun muassa pelastusliiviuintia, snorklausta ja ensiaputaitojen harjoittelua.
– Vuoden 2021 kesän ennätykselliset helteet lisäsivät valitettavasti hukkumiskuolemia. Herättelemmekin koululaisia harjoittelemaan vesillä liikkumiseen liittyvää osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovatkin loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä, sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.
Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.
Somerolla järjestelyistä vastaavat yhteistyössä uimahallin henkilökunta ja Someron liikuntatoimi.
Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 260 ympäri Suomen.