
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Jalkapallon miesten Kutonen jatkui Someron tekonurmella, kun Voima lähti hakemaan hyvitystä kevätkierroksen tylylle (0–6) vierastappiolleen turkulaista Torre Calciota vastaan.
Kutosen Länsi-Suomen alueen A2-lohkoa kohtalaisen vakuuttavasti johtava T. C. joutui Somerolla lujille, mutta ei kuitenkaan suostunut taipumaan tappioon. Hellekelissä pelattu varsin tasokas Kutosen kamppailu päättyi pistejakoon maaliluvuin 1–1 (1–1).
Runsaan varttitunnin pelin jälkeen Torren väkkärämäinen hyökkääjä Ahmed Abdelmagid eteni kotijoukkueen rangaistusalueelle ja tuli SoVo-puolustuksen kaatamaksi. Erotuomari Teemu Kujanpää ei epäröinyt osoittaa palloa ”pilkulle” rangaistuspotkun merkiksi. Dibrani Armend sijoitti rankkaripisteeltä pallon vuorenvarmasti ohi somerolaismaalia vartioineen Niko Rikkilän, siirtäen turkulaisvieraat 1–0 johtoon.
Kiktiev pommitti tasoituksen
SoVo oli ollut hienokseltaan hallitsevampi osapuoli jo ennen rankkariosumaa ja takaiskun jälkeen kotijoukkue ärjyi viheriöllä entistä aggressiivisemmin.
Tasoitusta ei tarvinnut kovin kauan odottaa, sillä puolen tunnin täyttyessä Vadym Kiktiev täräytti komealla laukauksella isäntien avausmaalin. Mallikkaan pohjustuksen ukrainalaisen kauden toiseen osumaan teki muutenkin mainiossa pelivireessä ollut Oliver Helenius.
Maalipaikkoja siunaantui loppupelin aikanakin molemmille joukkueille, mutta epätarkkuus viimeistelyssä ja maalivahtien muutamat hienot torjuntavenytykset estivät lisämaalien syntymisen.
Vielä aivan pelin loppuhetkillä kummallakin joukkueella oli tilaisuus sinetöidä voitto-osumalla kaikki sarjapisteet nimiinsä. Ensin Torre rakenteli vaaranpaikan Rikkilän maalin edustalle ja miltei suoraan vastahyökkäyksestä SoVo pääsi kohauttamaa kotiyleisöään ”läheltä piti” -yrityksellä.
Torre Calcio jatkaa viiden pisteen marginaalilla A2-lohkon kärjessä, eli se on hyvää vauhtia etenemässä kohti sarjanousua. Toisesta nousupaikasta käydään kiivasta kamppailua viiden joukkueen kesken. SoVo on tässä ”kärkkyryhmässä” mukana, kolmen pinnan päässä tällä hetkellä kakkossijaa hallussaan pitävästä FC Kyrön Palloseurasta.
Tulevana perjantaina FC KyPS isännöi somerolaisia Marttilassa. Kevätkierroksen Someron kohtaamisessa Voima oli parempi maalein 3–0.
Pätäri säväytti poikien pelissä
Peliviikon – ja ehkä jopa koko kauden – sykähdyttävin hetki koettiin Joensuun pallokentällä jo pari päivää ennen miesten kamppailua, kun SoVo ja Piikkiön Palloseuran/Paimion Hakan yhteisjoukkue ottivat toisistaan mittaa alle 17-vuotiaiden poikien Kolmosessa.
Toista pelijaksoa edettiin kotijoukkueen 1–0 johtolukemissa, kun SoVo sai 63. minuutilla kulmapotkun hyökkäyssuuntaan vasemmalta puolelta. Atso Pätärin lähettämä potku kaarsi täsmälleen oikealla korkeudella ja oikeanlaisella kierteellä yli vierasjoukkueen maalivahdin, suoraan maaliin ylänurkkaan!
Pätäri ja muut voimalaiset olivat tapahtuneen tajutessaan tietysti aivan haltioissaan ja vastapuolen pelaajien ilmeet kielivät epäuskoisesta hämmennyksestä. Tuollaisia maaleja kun ei kovin usein nähdä millään sarjatasoilla.
Kaiken kaikkiaan viihdyttävässä ottelussa Matias Koskinen oli laukonut SoVon avauspuolikkaalla näyttävästi 1–0 johtoon. Runsaat kymmenen minuuttia Pätärin unelmavedon jälkeen Frans Fonsell päätti karkumatkansa tyylikkääseen viimeistelyyn ja lopullisen niitin 4–0 (1–0) kotivoitolle iski Leevi Salo Akseli Hakamäen alustuksesta.
Koskiselle, Pätärille ja Salolle maalit olivat kuluvan kauden toiset, Fonsellille ensimmäinen.
Taas kerran SoVon P17-joukkue saalisti sarjapisteet yhtenäisenä joukkueena, jossa kaikkien pelipanosta tarvittiin voiton eteen. Maalintekijöiden ohella erityisen hienoilla otteillaan läpi ottelun kunnostautuivat maalivahti Ilmo Nokka sekä puolustuksen johtohahmo Sebastien Galuszka.
SoVo on aloittanut P17-ikäluokan Kolmosen syyskauden sarjan kahdella peräkkäisvoitolla ja jakaa sarjataulukon kakkossijaa Maskun Palloseuran kanssa. Tämän viikon torstaina pallokentälle onkin luvassa tasokas jännitysnäytelmä, kun Someron pojat saavat vieraakseen nimenomaan MaPS:n.
SoVon P14-joukkue taipui vasta lopussa
Syyskauden ensimmäisen kotiottelunsa SoVo pelasi P14-ikäluokan Kolmosessa, kun vieraana tekonurmella oli Turun Kisa-Veikot, joka kevätkierroksen päätteeksi röykytti somerolaisia Turussa maalein 9–0.
Nyt voimasuhteet olivat huomattavasti tasaisemmat, vaikka tälläkin kertaa TuK-V kaapi sarjapisteet itselleen 4–1 (1–1) voitolla.
Peli käynnistyi somerolaisittain lupaavasti, kun SoVo siirtyi Jimi Ilmasen kauden kolmannella maalilla 1–0 johtoon jo toisella minuutilla. Vartin kuluttua turkulaiset nousivat rinnalle, mutta sen jälkeen edettiin pitkä pätkä tasatahtiin.
Kotijoukkue laittoi hyvin hanttiin toisellakin puoliajalla, kunnes vieraat iskivät loppuhetkillä kaksi osumaa pikatahtiin ja ratkaisivat kamppailun edukseen.
Sarja jatkuu SoVon P14-joukkueen osalta huomisillan kotiottelulla Kaarinan Poikien/Musta -yhdistelmää vastaan.