Tralan Badding-näytelmä on ollut menestys – penkkejä lainattu lavasteistakin

0
Badding ja M.A. Numminen ”bäkkärillä” ennen illan esitystä. (kuva Aki Schadewich)

Teatteri Trala Lohjalta on esittänyt tänä kesänä Satu Säävälän ja Väinö Weckströmin kirjoittamaa musiikkinäytelmää Raitilla – Rauli Badding. Vielä on jäljellä kaksi esitystä, toinen tänään perjantaina 12.8. ja toinen huomenna lauantaina.
Teatteri Trala ry:n puheenjohtaja Teija Malén, joka näyttelee myös kukkahattutätiä, tuottajaa ja akkaa, kertoo kesän menneen erittäin hyvin. Hänen mukaansa esiintyjät on taputettu lavalle uudestaan pariinkin kertaan.
Heinäkuun parhaina päivinä tuli katsojia paikalle niin paljon, etteivät katsomon 250 paikkaa riittäneet, vaan avuksi haettiin penkkejä lavasteistakin. Katsojia on yhteensä ollut noin 3 000 tähän mennessä.
– Alunperin tällä viikolla piti olla enää jäljellä lauantain esitys, mutta lisäsimme kovan suosion vuoksi yhden lisänäytöksen nyt perjantaille, kertoo Malén.
Viimeiseen näytökseen lauantaina on jo ilmoittautunut katsomoon Baddingin vanhoja tuttavia sekä soittokavereita hänen ensimmäisestä yhtyeestään The Five Yes.
– Myös Remu Aaltonen saapuu poikansa kanssa.
– Musiikkinäytelmämme on laaja kattaus Baddingin tuotantoa. Legendaarinen laulaja ehti lyhyen elämänsä aikana rakentaa huikean uran, vaipua unohdukseen ja palata vielä huipulle toistamiseen. Myrskyisä taival piti sisällään niin elämän pohjamutia kuin valtavaa suosiotakin. Tämä meidän näytelmämme on tehty hänen elämäänsä kunnioittaen, kertoo Malén.
Raitilla-näytelmässä nähdään muun muassa kolme eri-ikäistä Raulia, M.A. Numminen, Remu Aaltonen, Tove Jansson, Matti ja Teppo sekä meille somerolaisille tuttu Baddingin vanha kaveri Rafe Tanskanen.
Teatteri Trala on yli 30 vuotta Lohjalla toiminut harrastajateatteri. Badding-näytelmässä on kuitenkin käytetty myös teatteriammattilaisia.