Autotalli ja ulkorakennus tuhoutuivat kokonaan tänään tiistaina iltapäivällä syttyneessä tulipalossa Härkäläntiellä, lähellä uimarantaa.
Talon asukas havaitsi palon ja hälytti pelastuslaitoksen paikalle.
– Pelastuslaitos tuli nopeasti paikalle, mutta rakennus oli jo niin sanotussa täyden palon vaiheessa, kertoi päivystävä palomestari Riku Koskinen palopaikalla.
Noin 200 neliön piharakennus oli todella lähellä asuinrakennusta, mutta pelastuslaitos onnistui rajaamaan palon niin, että talo säilyi vaurioitumatta.
– Autotallista saatiin myös pelastettua museoauto sekä siirrettyä muukin autokalusto pihalta pois, Koskinen kertoo.
Rakennuksen tuhoutuminen johtui Koskisen mukaan osittain palon kehittymisestä ja osittain rakenteista.
– Rakennuksessa oli käytetty sellaisia eristeitä, jotka olisivat jääneet kytemään pitkään, eli olisimme tulleet huomenna uudestaan, jollemme olisi hoitaneet hommaa nyt loppuun asti, Koskinen totesi kaivinkoneen vielä raivatessa viimeisiä pesäkkeitä.
– Palon syttymissyytä en lähde vielä arvioimaan.
Mukana sammutustöissä oli kolme pelastusyksikköä ja pari säiliöautoa.
Kuivuudesta huolimatta tulipaloja ei Koskisen mukaan ole maakunnan alueella ollut normaalia enempää.
– Täytyy korostaa, että ihmiset ovat olleet äärettömän fiksuja, maastopaloja on ollut tosi vähän. Pidetään vielä mielessä, että meillä on metsäpalovaroitus voimassa, ja kun on näin kuivaa ja puuskittainen tuuli, niin palo karkaa tosi nopeasti. Eli pidetään ne tulitikut siellä taskunpohjalla vaan, muistuttaa palomestari.