Väkeä oli kuin pipoa Rauli Somerjoen kotitalon avointen ovien päivässä ja Badding-kioskin kauden päättäjäisissä. Metsäpolkua edestakaisin talolta kioskille ja päin vastoin kolmen tunnin ajan kulkeneen väen määrää on mahdoton arvioida, mutta satoja ihmisiä oli liikkeellä. Autojakin oli parkissa pitkälle molempiin suuntiin Helsingintien varressa.
Baddingin kotitalolla juhlittiin kolmisen vuotta kestäneiden kunnostustalkoiden päättymistä. Paikalla oli niin talkoisiin osallistuneita kuin laulajalegendan perikunnan jäseniä ja kaukaakin varta vasten tilaisuuteen tulleita faneja sekä muita aiheesta kiinnostuneita.

Somerolle Saarijärveltä 2020 muuttanut Heikki Rämänen, 72, saapui katsomaan Baddingin kotitaloa ja muisteli sohvalla istuessaan suurta tähteä.
– Istuimme usein Raulin kanssa Helsingissä silloisessa Ravintola Kaivopihassa, nykyisessä Zetorissa. Tai silloin häntä kutsuttiin Raleksi. Meillä keikkatyöläisillä, niin muusikoilla kuin misseilläkin, oli tapana kokoontua siellä aina keskiviikkoisin.
– Hän oli kaikista upeimpia muusikoita mitä tiedän, ja ihminen isolla i:llä, kehui Rämänen, joka on itsekin soittanut soolokitaraa muun muassa Miras-yhtyeessä sekä Oiva Lampisen ja Esa Lehtisen kokoonpanoissa.

Musiikkiharrastaja ja tuhansia levyjä kerännyt Rauli Salonen oli saapunut paikalle Sammatista.
– Baddingin kappaleista Paratiisissa on ylivertaiset sanat. Tykkään myös Valot -biisin alkuperäisestä versiosta. Myös kappaleen Oi, kuu hidas versio on mieleeni. Ylipäätään Baddingin alkupään tuotanto on minun makuuni.
Salonen on myös lukenut parikin Baddingin elämänkertaa.
– Niiden kautta löytyi uusia merkityksiä joihinkin kappaleisiin.
Jonkinlainen ”sukulaisuussuhdekin” löytyy.
– Kummisedän puoliso oli Raulin luokkakaveri. Hän totesi, että Rauli oli pieni, hiljainen kaveri luokkahuoneen perällä, eikä hän puhunut kenellekään mitään.
Salosen omat sukujuuret tulevat Somerolle.
– Äiti on Pajulan Aaltosia.
Salosella on tarina siitäkin, miksi hänestä tuli laulajalegendan kaima.
– Minusta piti tulla Rauno Keijo Kalevi, mutta viime hetkellä äiti päätti, ettei Rauno sovi pienen pojan nimeksi ja se vaihdettiin Rauliksi.
Salonen on nähnyt Baddingin livenä.
– Olin Esakalliolla katsomassa hänen keikkansa.
Muutama vuosi sitten hän palasi Esakalliolle katsomaan Ville Valon ja Agentsien Badding-kiertuetta ja otti mukaansa myös tyttärensä sekä kaikki kummityttönsä. Hyvin porukka viihtyi keikalla.

Kunnostustalkoot aloitettiin syksyllä 2019, kun talon huonosta kunnosta huolestunut Baddingin sisko Mailis Niemelä otti yhtyttä toimittaja/muusikko Kai Merilään ja pyysi apua.
Merilä levitti sanaa lehdistön kautta ja ryhtyi hankkimaan talkoolaisia sekä keräämään rahaa. Kaveriksi vierelle löytyi Joni Tamminen, joka lupasi ottaa firmansa työntekijöiden kera päävastuun itse rakennustöistä.
Avointen ovien päivänä paikalla olivatkin niin Merilä kuin Tamminen.
– Onhan täällä tullut muutama kerta käytyä, naurahti Tamminen viedessään sisään kolmilapsisen perheensä.
Myös hänen vaimolleen Johanna Laakkiolle Baddingin kotitalo on tullut tutuksi, sillä tämä hoiti sisäseinien viimeistelyn, maalit ja tapetit.
Valokuvanäyttelyä kunnostustöiden eri vaiheista tapahtumassa esitellyt Kai Merilä oli huojentunut ja onnellinen.
– Olen avoimesti ylpeä tästä koko talkooporukasta ja syystä. Uskon vakaasti, että Badding nostaa peukkua pystyyn tuolla jossain pilven reunalla. Minulta on usein turuilla ja toreilla kyselty, että eikös se Baddingin kotitalo ole siellä Somerolla. Nyt on hienoa vastata, että on ja vieläpä tosi hyvässä kunnossa!

Baddingin sisko Mailis Niemelä kiitteli perikunnan puolesta talkooväkeä.
– Tämä talo on nyt niin ihana! En löydä sanoja, joilla voisi tarpeeksi kiittää tästä kaikesta. Kiitos, kiitos ja kiitos!
Baddingin kotitalon kunnostustalkoissa mukana olleet yritykset ja yksityishenkilöt:
Kai Merilä, Rakennuspalvelu J. Tamminen, Someron Peltipinta, Rautanet Somero, K-Supermarket Härkätie, Lounaismaan Osuuspankki Somero, Someron Säästöpankki, Ecotekola/Someron kaupunki, Kalustetalo Virtanen, Paikallislehti Somero, T:mi Olli Bertling, Someron Kiinteistöhuolto Järvinen, Vakiopuhallus/ Markus Santakangas, IV-Pelti Luuri, Kaivuupalvelu T. Tuominen/Arttu Sundholm, Antti Pura, Kimmo Niemelä, Maiju Niemelä, Titina Niemelä, Teppo Sundholm, Reko Sailio, Kari Prusila, Tapio Riihimäki ja Taija Ranta

Katso video: https://photos.app.goo.gl/vrswrQsFKsY3Pdzs8