Teksti Juha Laakso, kuvat Leo-Pekka Vuola
World Skate Europe -liiton (WSE) järjestämät rullakiekon Euroopan mestaruuskilpailut pelattiin neljän sarjan osalta heinäkuun lopussa Espanjan Valladolidissa. Suomella oli joukkue kolmessa sarjassa ja kahdessa niistä oli mukana somerolaisedustus.
Suomen joukkueista tuloksellisesti parhaaseen menestykseen ylsivät naiset. Vasta tänä vuonna rullakiekkoilun aloittanut somerolainen Viivi Vuola, 15, pääsi heti ensimmäisissä kansainvälisissä arvokilpailuissaan juhlimaan pronssimitalia.
Naisten turnauksessa oli mukana viisi maata; Suomen lisäksi lajin eurooppalaiset hallitsijat Espanja ja Ranska sekä Latvia ja Belgia. Alkusarja sujui sikäli odotusten mukaisesti, että Suomi otti voitot Belgiasta ja Latviasta ja jäi aseettomaksi kärkimaita vastaan. Suomen joukkueen päävalmentajana toimi aiemmin kesällä Somerollakin harjoitusleirejä vetänyt espanjalainen rullakiekkoguru Jorge Collantes .
Alkusarjassa sijoille kolme ja neljä päätyneet Suomi ja Latvia kohtasivat uudelleen pronssiottelussa, jonka Suomi voitti maalein 3–2. Loppuottelussa Espanja kukisti Ranskan 4–3 lukemin.
Viivi Vuolalle EM-turnaus oli kaiken kaikkiaan upea kokemus, jonka kruunasivat saavutettu mitali ja monet mukavat muistot. Viivi pääsi hienosti mukaan naisten joukkueeseen ja sai hyvin vastuuta. Kentällä tuli paljon onnistumisia ja koko joukkue kannusti tulokasta hienosti.
Veljekset takoivat tehopisteitä
Viiviä vuotta nuoremmat kaksospojat Veeti ja Ville Vuola edustivat Valladolidissa Suomea alle 16-vuotiaiden EM-turnauksessa.
Tässä sarjassa Suomi oli kansainvälisen rankingin mukaisesti sijoitettu kovatasoiseen ”kuoleman lohkoon”, jossa se sai vastaansa tulevat finalistit Espanjan ja Tshekin. Suomalaiset tarjosivat näille molemmille hyvän vastuksen, häviten yhteenotot maalein 1–4.
Neljäntenä joukkueena alkulohkossa oli mukana Belgia, jota Suomen pojat kylvettivät hurjin 30–0 voittolukemin. Lohkokolmosena Suomi jäi pelaamaan sijoista 5.–8.
Turnauksen toinen murskavoitto (22–0) Irlannista siivitti pikkuleijonat päätöspeliin sijoista 5.–6. ja vastustajaksi tuossa kamppailussa asettui Iso-Britannia. Suomi vei pelin maalein 4–1, joten sinivalkoisten lopulliseksi sijoitukseksi kahdeksan joukkueen turnauksessa tuli viides. Sarjan loppuottelussa Tshekki voitti Espanjan maalein 2–0.
Vuolan veljekset pelasivat kaikissa Suomen otteluissa ja keräsivät tasaiseen tahtiin tehopisteitä nimiinsä. Veetin saldoksi kertyi kuusi maalia ja syöttöpiste ja Villen vastaavat lukemat olivat 3+3.
Niin ikään Somerolta kisavirityksiä hakenut Suomen alle 18-vuotiaiden poikien joukkue sijoittui sarjassaan neljänneksi, taivuttuaan pronssiottelussa Italialle maalein 2–3. Kauas ei nuorilta leijonilta jäänyt finaalipaikkakaan, sillä välieräkamppailussa se hävisi Tshekille jatkoajan jälkeen 1–2. Tshekki valloitti tämänkin sarjan mestaruuden 1–0 finaalivoitolla Espanjasta.
Alle 18-vuotiaiden tyttöjen sarjassa oli mukana ainoastaan kolmen maan edustusjoukkueet. Mestaruuden voitti Espanja, ennen Ranskaa ja Italiaa.
”Maamme” herkisti kuumassa hallissa
Muu perhe oli seuraamassa Vuolan sisarusten edesottamuksia ja kannustamassa heitä ja Suomen joukkueita Espanjan kisatapahtumassa. Vahvan jääkiekkotaustan omaavan isän, Leo-Pekka Vuolan , matkapäiväkirjaan kertyi paljon mielenkiintoisia merkintöjä niin pelitapahtumista kuin paikallisista olosuhteistakin.
– Lämpötila oli koko kisojen ajan yli 35 astetta ja sisällä hallissa vielä paljon kuumempi. Otteluiden peliaika oli 2 kertaa 20 minuuttia tehokasta peliaikaa ja kahdessa eri hallissa pelatuissa otteluissa yleisöä oli paljon. Espanjan pelatessa halli oli aina lähes täynnä.
– Jokainen peli alkoi kansallislauluilla, mikä lisäsi turnauksen vakuuttavuutta ja toi arvokkuutta ja tunnelman sydämiin saakka. Maamme -laulun kuuleminen oman lapsen edustaessa Suomea herkisti meidät jokaisessa pelissä.
Näissä, kuten monissa muissakin rullakiekon arvokilpailuissa, kärkisijoilla komeilee suomalaisvinkkelistä katsoen ”eksoottisia” kiekkomaita. Leo-Pekka Vuola osaa valaista miksi.
– Rullakiekko on Keski- ja Etelä-Euroopassa ympärivuotinen laji, mikä tietysti antaa sikäläisille paljon etumatkaa, varsinkin luistelussa. Suomen joukkueet ovat harjoitelleet kahden kuukauden verran rullilla ja pelanneet muutamia otteluja ja turnauksia.