Somero-lehti 29.6.2012
Teksti ja kuva Sonja Julkunen
Henrik Illikainen soittaa kitaraa ja bassoa, laulaa, säveltää ja sanoittaa. Sibelius-lukiota Helsingissä käyvä somerolainen aikoo jonain päivänä esittää omia kappaleitaan turkulaisen Ruisrock-festivaalin päälavalla. Vielä tänä kesänä rohkean lauluntekijän isoimmat keikat ovat oman kotikunnan kesätapahtumassa.
Henrik Illikainen, 17, on nuoresta iästään huolimatta asialleen omistautunut muusikko. Jo pikkulapsena hänen leikkeihinsä kuuluivat oleellisena osana omat tunnusmusiikit lastenohjelmista tutulla konseptilla.
– Niitä voi kai pitää ensimmäisinä sävellyksinäni, tosin ne tuskin olivat mitään kovin kaunista kuunneltavaa, Illikainen nauraa.
Sävelkulkuja ja sointukiertoja on pyörinyt pojan päässä lakkaamatta siitä lähtien. Kuudennella luokalla hänen musiikinopettajansa ja kova musiikkimies Kari Luoto yllytti musikaalisen lapsen laittamaan biisinaihioita paperille. Äiti puolestaan kehotti lähtemään kitaratunneille. Sopivassa suhteessa kriittinen ja kannustava kitaransoiton opettaja Vesa Toukkari puolestaan sai soitonnälän syttymään 12-vuotiaassa pojassa.
– Olinhan minä bassonsoittoa kokeillut joskus musiikintunneilla, ja ala-asteikäisenä sain isoveljeltäni hänen vanhan sähkökitarasettinsä, jota näppäilin ihan mielelläni. Rämpyttelyn muuttuminen pitkäjänteiseksi harjoitteluksi on kuitenkin pitkälti näiden miesten ansiota, Illikainen kiittelee somerolaisia esikuviaan.
Kitaransoiton ja sävellysharrastuksen myötä nuorimies rohkaistui myös laulamaan.
– Lauluääni on jotenkin niin paljon henkilökohtaisempi asia kuin soittimesta lähtevä ääni, joka on ihmisestä irrallinen asia. Siksi en vieläkään pysty esimerkiksi harjoittelemaan niin että joku kuuntelee, se on yksinkertaisesti kiusallista. Keikalla vaivaantuneisuuden tunne kuitenkin katoaa, ja musiikki tulee suoraan sydämestä – vaikka sitten laulaen, hän paljastaa.
Illikainen ei genrerajoja kumartele: klassinen musiikki, jazz ja raskas rock sekoittuvat sulavasti niin cover-tulkinnoissa kuin omissa kappaleissakin. Hänen mukaansa hyvä musiikki ei katso tyylilajia.
– Somerolaisen Kärkky-nimisen bändin kanssa soitamme suomirokkityyppistä matskua, jossa tosin on vaikutteita monista muistakin musiikkityyleistä. Aina viimeistään kertosäkeestä tulee kuitenkin Apulanta mieleen, monitoimimuusikko kuvailee.
– Toinen pääasiallinen projektini on mies ja kitara -kokoonpano. Esitän trubaduurina omia kappaleitani, joita voisi kuvailla iskelmäksi provosoivilla sanoituksilla Ismo Alangon hengessä.
Kutsumuksen perässä pääkaupunkiin
Kun Illikainen kuuli yläasteella mahdollisuudesta hakea korkeatasoiseen musiikkilukioon, hän ei kauan epäröinyt – ei vaikka se tarkoittaisi väistämättä omilleen muuttamista vasta kuudentoista vanhana. Nyt opiskeltuaan helsinkiläisessä Sibelius-lukiossa vuoden verran hän on täysin tyytyväinen valintaansa.
– Opiskelu on ollut todella mahtavaa, kun on saanut tehdä sitä mitä on aina halunnut. Bändikavereita on vaikka kuinka paljon, ja rautaiset ammattilaiset ovat koko ajan opastamassa ja tukemassa. Lisäksi tykkään, kun musiikin parissa tehdään asioita vaihtelevasti ja laajalla skaalalla.
Tähän mennessä Illikainen on ehtinyt koulun puolesta esiintyä vanhainkodissa laulamassa iskelmiä, laulaa kuoron kanssa Kappeli-ravintolassa, jammailla Esplanadin puiston lavalla jazzia ja soitella katusoittotapahtumassa Kauppatorin kupeessa trubaduuriteoksiaan.
Kitaratunneilla vuosikausia käynyt Illikainen on Sibelius-lukiossa ottanut ensimmäistä kertaa myös laulutunteja.
– En tähtää oopperalaulajaksi, joten suhtaudun ammattilaisten oppeihin terveellä kriittisyydellä. Luonnollisesti perusasioiden ja -tekniikoiden on syytä olla kunnossa, mutta haluan jättää ääneeni tietyn hiomattomuuden, muusikko selittää.
Kaiken kaikkeaan instrumentit – oli kyseessä sitten kitara tai lauluääni – ovat Illikaiselle koko ajan enemmän ja enemmän vain välineitä toteuttaa itseään ja siirtää teoksiaan mielen sisältä ääniaalloiksi.
– Alkuvaiheessa sanoitukset olivat vain välttämätön paha, jotka tein mahdollisimman yksinkertaisessa muodossa englanniksi tai vaikka siansaksaksi. Nykyään kirjoitan suomeksi ja pidän sanoittamista keskeisenä osana musiikin tekemistä.
Illikaisen tekstit kertovat tosielämän havainnoista, mutta värikkäästi, kuvainnollisesti ja epäsuorasti hieman mutkan kautta. Runoja ja novellejakin kirjoittava säveltäjä haluaa antaa ihmisille ajattelemisen aihetta.
– Minulle ei ole tärkeintä esittää ongelmiin tai ilmiöihin varsinaisia ratkaisuja, vaan tuoda uusia näkökulmia ja ilmaista itseäni. Kun olen sanonut mitä minulla on sanottavaa, pallo jää usein kuuntelijalle.
Sibelius-lukio on kehittänyt Illikaista välillisesti paitsi muusikkona myös ihmisenä. Hän myöntää, ettei äidin kanssa asuessaan ollut koskaan varsinainen kodin hengetär. Ruoanlaittotaidot rajoittuivat Saarioisten mikropizzojen ostamiseen – lämmittäminen vaati jo keskittymistä.
– Muutto omaan kämppään oli loistava potkaisu että nyt jätkä ylös sohvalta ja hommiin. Ihminen kummasti reipastuu ja oppii uutta kun on pakko. Toki äidille on tullut soitettua aika monta kertaa päivässä kaikenlaisista hulluistakin asioista, jotka jälkikäteen naurattaa itseänikin.
Vaikka koulun loma-ajalla musiikkiprojektit pyörivät täysillä, muusikon kaikki kesäsunnitelmat eivät suinkaan liity musiikkiin.
– Kaikista tärkeintä on viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa. Vaikka lukion aikana asun viikonloput Somerolla, sukulaisia olen ehtinyt nähdä aivan liian vähän. Nyt kesällä on onneksi mahdollista korjata tilanne.
Somero-lehti 20.3.2015
Teksti Sauli Kaipainen
Unelma täyttyy: Tiisu kapuaa Ruisrockin lavalle
Suomirockin pelastajaksi korotettu ja tituleerattu Tiisu on viimeisimpiä Ruisrockin esiintyjävahvistuksia. Tiisu esiintyy Turun Ruissalossa perjantaina 3. heinäkuuta. Kellonaikaa ei ole vielä vahvistettu.
Bändin johtohahmo Henrik Illikaiselle esiintyminen Suomen merkittävimpiin kuuluvalla rockfestivaalilla merkitsee paitsi työvoittoa, myös pitkäaikaisen haaveen toteutumista.
– Ruisrock on aina ollut meikäläiselle unelma, tosin tähän asti hyvin kaukainen. Vaikka oletettavasti esiinnymme pienellä lavalla, niin unelmasta täyttyy nyt suuri osa, Tiisu luonnehtii tyytyväisenä.
Tiisu myöntää reilusti, ettei ole vieläkään osannut hahmottaa asian mittasuhteita.
– Pyrin ajattelemaan sitä niin sanottuna normaalikeikkana. Pessimistinen luonteeni takoo takaraivosta, että elämältä voi tulla turpiin, Tiisu naurahtaa viitaten viimeisimpään singleensä Elämältä turpiin sain.
Ruisrockia ennen Tiisu esiintyy Vaihteen kanssa Hämeenportissa vappuaattona. Heinäkuun loppupuolella on vuorossa Esakallio yhdessä Apulannan kanssa. Keikkaa siis riittää, Tiisun kertoman mukaan liki joka viikolle.
– Toinen festarikeikka on varmistunut Oulun Qstock-festareille 24. heinäkuuta ja ehkä jotain muutakin festaria vielä saattaa tulla mukaan. Jollain tasolla voidaan puhua jopa kesäkiertueesta, sen verran paljon keikkoja on kalenterissa, Illikainen kertoo.
Elokuussa on vuorossa Tiisun odotettu pitkäsoitto. Sitä ennen, jossain vaiheessa alkukesästä ulos tulee single. Äänitykset alkavat ensi viikolla.
Somero-lehti 15.7.2016
Tiisu ja M.A. Numminen –
Ruisrockin kaksi ääripäätä
Teksti Sauli Kaipainen
Tiisu, alias Henrik Illikainen julkaisi taiteilijanimellään kulkevan yhtyeensä kanssa ensimmäisen levynsä Suomalaisen suurin riesa on sisu vuonna 2014.
Toinen Somerolla hyvin kasvanut herra, M.A. Numminen, debytoi jo 1967. Levyn nimi oli In memoriam, mutta levy-yhtiö oli kuitenkin Eteenpäin!
Näiden debyytien välissä on 47 vuotta. Miesten keskinäinen ikäero on peräti 55 vuotta, sillä Numminen on 76 ja Illikainen 21. Eli reilusti miehenikä, jonka sanotaan olevan 50.
M.A. Numminen oli jo aloittaessaan kapinallinen. Häntä voidaan hyvällä syyllä pitää Suomi-undergroundin isähahmona, sillä ensimmäisenä Suomessa hän paneutui konemusiikkiin 1964.
Kirous nykypäivän taiteilijoille on kuitenkin se, että liki kaikki on jo keksitty – niin musiikissa kuin muissakin taiteissa. Tyylisuunnat ovat retroilua, vanhan kierrätystä, kuorrutettuna nykytekniikan mahdollistamalla kermavaahdolla.
Edellä kirjoitettu ei ole uutinen. Numminen teki jo punk-musiikin noustua kappaleen, jossa ykskantaan todettiin, kuinka 10 vuoden välein aina tulee joku, joka keksii uutta. Mukamas.
Suomi-rockin toivoksi nimetty Tiisu elää kuumaa keikkakesä. Ruisrockin kuuluisalle Rantalavalle, sen minkä läheltä Ruotsin-laivatkin seilaavat, Tiisu saapui merestä. Mies kertoo sen olleen viime hetken keksintö, sillä jotain uutta pitää keksiä. Pääsy suomalaiselle legendafestarillehan on kaikkien nuorten soittajien haave.
Uimamatkan saattelijana oli puhallettava delfiini-lelu. Bändi alkoi soittaa Miehet saunassa -biisin alkutahteja ja Tiisu ryntäsi vesi roiskuen yleisön läpi lavalle. Seuraavaksi soi Perkele, joka suvaitsevassa nykymaailmassa ei aiheuta shokkireaktioita.
On Tiisussakin kapinaa. Parhaiten se näkyy esiintymisessä, joka väliin on vaaroja uhmaavaa kohkaamista ja suvantopaikoissaankin räjähdysaltista energiaa. Lähellä ollaan, ilman ettei mikään poksahda.
Settiin kuului yhdeksän julkaistua hittibiisiä sekä yksi uusi, jolle ei vielä ole virallista nimeä. Netin Setlist.fm -sivustolla se on saanut nimekseen Menkat. Toinen konsertin hitaampi osuus oli Tähdet hymyilevät meille.
Viimeisenä soi Elämältä turpiin sain. Tiisu tosin oli valmis pidempäänkin settiin. Solisti poistui uiden, kuten oli lavalle tullutkin.
M.A.N. eli M.A. Numminen Underground Rock Orchestra esiintyi iltakahdelta Merilavalla. Kovatasoinen yhtye taustallaan Numminen lauloi ja jutusteli paljon yleisön kanssa.
Jutut olivat kuin suoraan populaarikulttuurin historiankirjoista. Numminen kertoi esimerkiksi, että hänellä on Suomen ennätys, jota kukaan muu artisti ei ole rikkonut yli 40 vuoteen.
Ennätys on, että Numminen on julkaissut Suomessa eniten levyjä, jotka ovat joutuneet Yleisradion kiellettyjen kappaleiden listoille.
Love Records julkaisi 1970 Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtyeeltä Underground-Rock -levyn. Numminen kertoili yleisölle, että levyn kaikki biisit olivat yhtä lukuun ottamatta Yleisradion soittokiellossa. Kyseinen, hyväksytty kappale oli Kekkonen-rock. Numminen arveli yleisölleen, että Kekkonen ei ollut tainnut kuulla kyseistä kappaletta. Oli luultavasti vain ajatellut, että hienoa, kun hänen nimelleen on sävelletty rock-kappale.
Kuulijakunta lavan edustalla oli yllättävänkin nuorta. Vaikka mukana oli paljon Nummisen musiikin entuudestaan tuntevia, oli varmasti mukana monia, joille se oli aivan uutta.
Kaiken ikäiset iloitsivat legendan näkemisestä lavalla. M.A. Numminen oli myös jälleen kerran kapinallinen, ja soitti jopa yhden ylimääräisen biisin.
– Tiedän, että täällä Ruisrockissa on ankarasti kielletty soittamasta yli oman ajan, mutta me soitamme siitä huolimatta, hän ilmoitti.