Vuonna 2012: Olympiauimarilta kehut uuden hallin radoille

0
Vesiliukumäen makeat vauhdit houkuttivat väkeä portaille jonoksi asti.

Somero-lehti 4.9.2012

Teksti Juha Laakso, kuvat Sauli Kaipainen

Uimahalli Loiskeen avajaisten kunniavieraana sädehti Someron Esan uintijaoston tilaisuuteen kutsuma olympiauimari Emilia Pikkarainen.
Ensi kuussa 20-vuotta täyttävä Pikkarainen on, hämmästyttävää kyllä, ehtinyt läpikäydä urallaan jo kahdet aikuisten olympiakisat. Neljä vuotta sitten Pekingissä hän oli vasta 15-vuotias ja haki tuolloin vasta tuntumaa kansainvälisiin arvokilpailuihin.
– Lontoon kisoista odotin tietysti jo hieman parempaa menestystä, mutta minkäs teit, kun sairastelu vei voimat juuri olympialaisten aikoihin, paraatilajissaan perhosuinnissa alkuerävaiheeseen jäänyt Pikkarainen hymähtää.
Olemukseltaan positiivisuutta huokuva Vantaan Vesikkojen kasvatti ei ole jäänyt yhtä epäonnistumista murehtimaan.
– Seuraavat olympialaiset odottavat neljän vuoden päässä ja ennen niitä on vielä monia muita arvokilpailuja.
– Seuraavaksi tähtäimessäni ovat lyhyen radan EM-kisat marraskuussa Ranskassa ja niiden jälkeen ovat vielä lyhyen radan MM-uinnit (Turkin) Istanbulissa, Pikkarainen kertoi Somerolla lähiajan tavoitteistaan.

Viikonlopuksi visiitille Monzaan

Ennen kyseisiä ulkomaanreissuja Pikkarainen tekee jo tulevana viikonloppuna pikavisiitin Italian Monzaan. Siellä ajetaan autourheilun Formula-1 -luokan seuraava osakilpailu, johon Williams-tallin testikuljettajana ottaa osaa Pikkaraisen poikaystävä Valtteri Bottas.
– Nyt kun itselläni on peruskuntokausi meneillään, niin on mahdollisuus irrottautua tällaiselle matkalle. Valtteri kiertää omalla kilpailukaudellaan ympäri maailmaa, mutta kyllä me silti aina johonkin väliin yhteistäkin aikaa olemme saaneet järjestymään, Pikkarainen naurahtaa leppoisasti.
Alle kahden vuoden ikäisenä uimaan oppinut ja isänsä Jukka Pikkaraisen valmennuksessa juniori-iästä lähtien ollut Emilia on ehtinyt tutustumaan kymmeniin, todennäköisesti jopa satoihin uimahalleihin.
– Muistan käyneeni myös Someron vanhassa uimahallissa, olisikohan ollut joskus viisi vuotta sitten.
Someron uudessa hallissa Pikkarainen veti näytösluonteisesti pari viidenkymmenen metrin pikapyrähdystä perhostyylillä. Rata sai ammattilaiselta erinomaisen arvosanan:
– Rata tuntui oikein mukavalta ja nopealta. Starttipallit olivat erittäin hyvät ja altaassa ei ollut isoja syvyyseroja. En myöskään huomannut, että viereisiltä radoilta olisi tullut pyörteitä tai aaltoja omalle radalle, Pikkarainen kehui.

Fiinu palaamassa takaisin huipulle?

Pikkaraisen kanssa viereisille lähtökorokkeille asettuivat Esassa kilpauinnin aloittaneet Patricia Aschan, Johannes Lindroos ja Eetu Soini. Erityisen iloinen Pikkarainen oli maajoukkueympyröistä tutuksi tulleen ”Fiinu” Aschanin, 18, tapaamisesta pitkästä aikaa Somerolla.
Pari vuotta sitten raisiolaistunut Aschan on joutunut sairastelun vuoksi pitämään viime aikoina taukoa kilpailemisesta. Lyhyellä radalla syntyneet naisten 800 ja 1500 metrin vapaauinnin Suomen ennätykset ovat silti yhä hänen nimissään.
– Nyt olen taas päässyt aloittamaan harjoittelun ja toivottavasti kilpailukuntokin alkaa vähitellen löytymään, tutuissa somerolaismaisemissa piipahtanut Aschan sanoi.
Parikymmentä Suomen mestaruutta ja aikuisten tasolla viestijoukkueessa EM-pronssia voittaneella Emilia Pikkaraisella naisten Suomen ennätyksiä on hallussaan peräti kuusi: Pitkällä radalla kaikki kolme perhosuinnin SE-tulosta ja 200 metrin sekauinnin ennätys, sekä lyhyellä radalla kaksi perhos-SE:tä.

Emilia Pikkarainen on harrastanuty aiemmin balettia ja triathlonia.