Diakoniatyö juhlii 150 vuotta

0
Katri Tuori ja Jani Norrby myymässä diakonian hyväksi ja Outi Laine ostamassa.

Diakoniatyö Suomessa täyttää 150 vuotta. Ensimmäinen diakonissa Matilda Hoffman vihittiin 1.9.1872 Viipurin Pietari-Paavalin kirkossa tehtäväänsä. Someron ensimmäinen diakonissa Elin Kuhmonen Sahalahdelta, sai Diakonissalaitoksen luvalla saapua pitäjään syyskuussa 1922, eli merkkivuosi on myös paikallisesti.
Somerolla juhlaa vietetään 11.9. messulla Someron kirkossa ja sen jälkeen seurakuntakeskuksessa, jossa on juhlalounas ja ohjelmaa.
Samalla vietetään myös eläkeläisten vuotuista kirkkopyhää ja lähimmäisen päivää. Arkiystävät on kutsuttu ystävineen paikalle ja diakonit auttavat kirkkokyydeissä.
Juhlavuoden teemalaulun Käsien teologiaa on säveltänyt ja sanoittanut Pekka Simojoki ja se kuullaan juhlapäivänä Anne ja Pekka Leppälän esittämänä. Juhlassa on mukana myös Somerniemen musiikkiteatteri musiikkiesityksin.