Hulevesiviemärin putki on saatu asennettua – työt jatkuvat silti tovin

0
Turuntien kevyen

Turuntien viertä liikenneympyrästä kohti terveyskeskusta johtava kevyen liikenteen väylä pantiin poikki heinäkuun alkupuolella hulevesiviemärin rakentamisen vuoksi.
Työmaa on paikoin katkaissut liikenteen väliaikaisesti myös eri risteyksissä. Tällä hetkellä pois käytöstä on enää Leppätien risteys.
– Poraustyössä ollut hiukan haasteita, mutta putki saatiin viime sunnuntaina vedettyä kevytväylän alle, kertoo kaupungin maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola.
– Seuraavana vuorossa on kaivojen asentaminen kevytväylässä olevien kuoppien kohdille.
– Ajatuksena on, että kaivot on asennettuna ja kuopat täytettynä lokakuun loppupuolella. Sen jälkeen tehdään vielä kuoppien asvaltointi, kertoo Rinta-Paavola työmaan aikataulusta.
Urakka on hänen mukaansa kokonaisuudessaan valmis marraskuun lopussa.
Kevyen liikenteen kulkuvaihtoehto Rankkulasta keskustaan on tällä hetkellä esimerkiksi mennä terveyskeskuksen takaa soraväylää Sairaalatielle, Pappilantielle ja Okkerintielle ja sieltä sillan yli Koulutielle.