Osteopatiasta lisäoppia ihmisen kokonaisvaltaiseen hoitoon
Joni Ikonen aloitti koulutettuna hierojana vuonna 2004. Hän laittoi kuntoon väkeä pääkaupunkiseudulla.
– Tein vuosia töitä Helsingissä. Käsissä on ollut paljon kilpaurheilijoita, mutta myös vanhuksia, työikäisiä, oikeastaan hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. En halua profiloitua vain jonkun tietyn ryhmän hierojaksi, vaan antaa apua ikähaitarilla nuorista senioreihin ja saada kokemusta laajalla skaalalla, kertoo Ikonen.
Luulinna-yritys aloitti parisen viikkoa sitten ottaa asiakkaita Erjan Hieronta ja Hoidon tiloissa Raadelmantien varressa Somerolla.
Luulinnalla on myös toinen toimipiste Pusulassa. Siellä apuaan antaa Ikosen lisäksi fysioterapeutti Marjo Mansokoski.
Nyt Ikonen ottaa Somerolla vastaan asiakkaita torstaisin, jatkossa ehkä kahtena päivänä viikossa torstaisin ja perjantaisin.
Joni Ikonen on kokenut myös kyllästymisen työhönsä. Hänestä tuntui, ettei pysty antamaan tarpeeksi apua hieronnalla. Kroppa ei tule vatkaamisella valmiiksi ottamaan muita hoitoja. Ikonen siirtyi hetkeksi toisiin töihin; oli turvallisuusalalla työnjohtotehtävissä.
Hän mietti, miten ihmistä voisi hoitaa kokonaisvaltaisesti ja saisi avattua tämän valmiimmaksi hoidoille. Ei käsittelisi vain asiakkaan oirehtivaa kohtaa ja yrittäisi poistaa kipua, vaan miettisi entistä tarkemmin syitä, seurauksia, tulevaisuutta ja kokonaista pakettia.
– Ihminen on kokonaisvaltainen otus, psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, tietää Ikonen.
Hän löysi ortopedisen osteopatian. Se on manuaalisen terapian hoitomuoto, jossa käytetään erilaisia mobilisaatio-, manipulaatio- ja pehmytkudoskäsittelyitä. Manuaalisessa eli käsin tehtävässä hoidossa on tarkoituksena palauttaa sekä parantaa kehon toimintakykyä ja hermoston kiputiloja sekä toimintahäiriöitä käsittelemällä niveliä, lihaksia ja lihaskalvoja. Avata nikamissa lukkoja, rentouttaa lihaksia, jotta voi vastaanottaa hoidon paremmin.
– Ajattelin, etten voi palata entiseen, vaan minun pitää alkaa opiskella lisää. Kyllä nämä herkät näpit kuuluvat hoitamaan ja jakamaan tieto-taitoa; hoitotyö on minun ominta hommaani.
Ikonen opiskelee ortopedista osteopatiaa OOKK:ssa eli ortopedisen osteopatian koulutuskeskuksessa Pasilassa Helsingissä. Hänen on tarkoitus saada nelivuotiset opinnot päätökseen 2024.
Ortopedinen osteopatia on terveydenhuollon ala, joka on erikoistunut niin akuuttien kuin kroonisten kiputilojen hoitoon sekä tuki- ja liikuntaelinvaivojen kuntoutukseen. Se perustuu anatomian, fysiologian ja patologisten prosessien tuntemukseen.
Ensimmäiseksi asiakasta haastatellaan ja kuullaan ongelmaan liittyvä tarina.
– Kyselen esimerkiksi milloin kiputila on huomattu ja liittyykö siihen vaikkapa kaatuminen. Onko ongelma jatkunut pitkään, onko kipu terävää vai tylppää ja millaisessa tilanteessa se tulee. Samalla jutellaan, onko muita tekijöitä, joilla voisi olla osuutta ongelmaan, kuten unen vähäisyys, stressi tai psykososiaaliset tekijät, kuten masennus.
Haastattelun jälkeen kehoa ja asiakkaan kipeitä kohtia tunnustellaan käsin. Tutkitaan lukuisia ortopedisia testejä käyttäen muun muassa nivelten liikeratoja ja liikkuvuutta sekä arvioidaan lihasten voimaa ja jännityksiä.
Kehon tutkimisen jälkeen tehdään manuaalista käsittelyhoitoa, jossa käytetään erilaisia osteopaattisia tekniikoita, kuten lihaksiin kohdistuvia tekniikoita ja nikamien tai nivelten mobilisaatiota ja manipulaatiota. Mobilisaatio on rauhallista, niveleen kohdistuvaa liikettä, jonka tavoitteena on kivun lievitys ja nivelen liikkeen lisääntyminen. Manipulaatiossa tavoite on sama, mutta tekniikkana suoritetaan nopea isku, jolla pyritään nivelpintojen separaatioon. Usein manipulaatiossa kuuluu napsahdusmainen ääni.
Ortopediseen osteopatiaan kuuluu merkittävänä osana kuntoutus. Asiakkaalle annetaan itsehoito-ohjeita kotona tehtäväksi.
Osteopatiasta saa apua muun muassa selkäkipuun ja selän jäykkyyteen, niska- ja hartiaseudun jännitykseen ja kipuun, olkapään, polven ja jalkaterän sekä lonkan kiputiloissa, päänsärkyyn ja migreeniin, lihaskireyteen ja erilaisiin hermoston kiputiloihin, esimerkiksi hermopinteeseen.
– Mielenkiinnolla odotan, mitä 10 vuoden päästä on edessä. Tuleeko tämän päivän paljon istuva tabletti- ja älypuhelimien some-sukupolvi luokseni erilaisten selkä- ja niskakipujen kanssa. Staattisuus aiheuttaa veren vähyyttä lihaksissa ja esimerkiksi käsien puutumista ja niskakipuja.
Osteopaatit hoitavat ja kuntouttavat myös urheiluvammoja ja muita ylirasitustiloja. Akuutin vaivan hoitamiseen riittää usein 1–3 hoitokertaa ja pidempikestoisissa kiputiloissa hoitoja voidaan tarvita enemmän.