Jos mieleistä harrastepiiriä ei paikkakunnalta löydy, perustetaan sellainen itse. Joukko kuvataiteen ystäviä päättikin 2009 alkaa kokoontua yhteen piirtämään. Menetelmäksi valikoitui croquis, joka tulee ranskan sanasta roquecr ja tarkoittaa pikaisesti piirtämistä. Siitä käytetään myös sanaa krokii, eli nopea piirustus elävästä mallista.
Croquis-piirustukset ovat luonnosmaisia ja ne piirretään yleensä tietyssä ajassa, esimerkiksi kolmessa tai kymmenessä minuutissa. Niitä tehdään tavallisesti useita peräkkäin, malli vaihtaa vain asentoa.
– Pidemmälle päästäessä alkaa piirtäjä saada mallin luonnetta ja näköisyyttä kuvaan, tietää pitkän uran kuvataiteen opettajana tehnyt Helje Horila.
Eläkkeellä oleva Horila kertoo, että Somerolla kokoontuvalla ryhmällä on tapana vaihdella mallia. Ryhmän jäsenet poseeraavat vuorotellen.
– Ja meillä on vaatteet päällä, vaikka usein käytetään myös alastonmalleja.
Ryhmässä käy parhaimmillaan reilusti yli kymmenen piirtäjää. Horilan lisäksi on kaksi muutakin kuvataideopettajaa sekä pari ammattitaiteilijaa.
– Esimerkiksi Ritva Kokkola-Lemarchand ja Hanna Saarikoski ovat piirtäneet meidän kanssamme, kertoo Horila.
Tällä kertaa Ollilan vanhalle koululle kerääntyneessä ryhmässä on kahdeksan piirtäjää.
– Taiteilija Anna-Kaisa Ant-Wuorinen antoi meille tänä vuonna tämän ihanan valoisan tilan ihan veloituksetta käyttöömme, kertoo Horila.
Kokoonnuttu on myös ryhmäläisten kodeissa tai vaikka Häntälän notkoissa ja nyttemmin myös kirjastossa.
On Tarja Lylyn vuoro poseerata mallina. Kynät suihkivat. Muutaman minuutin päästä kello soi ja piirrokset lasketaan käsistä.
Koska malli on piirrettävä lyhyessä ajassa, tärkeintä on nopea havainnointikyky. Usein neuvotaan käyttämään piirtäessä kättä ranteesta tai olkapäästä saakka ennemmin kuin vain sormilla pikkutarkasti piirtäen. Myös viitteenomaisuus on eduksi. Katse tulee kiinnittää malliin ennemmin kuin piirustukseen.
Rajattu aika helpottaa keskittymään oleelliseen, koska aika ei riitä kaikkien yksityiskohtien piirtämiseen.
Mitään ei pyyhitä pois. Väärät viivat saavat jäädä. Ne korjataan seuraavassa piirroksessa.
– Jokainen viiva on itsessään hyvä. Se on piirtäjän oma viiva, itse tehty, aina arvokas, Horila muistuttaa.
Illan lopuksi kaikki piirrokset levitetään lattialle ja niitä katsellaan ja arvioidaan. Ryhmäläiset kannustavat toinen toisiaan. Ulkopuolinenkin näkee helposti, kuka kulloinkin on ollut mallina, vaikka osassa töistä ei montaa viivaa ole. Myös tekijät erottuvat toisistaan. Jokaisella on oma tyyli, viivan karaktääri.
Croquis-piirustus voi olla luonnos maalaukselle, mutta yhtä hyvin taideteos sinälläänkin.
– Tässä oppii perustaitoa, jota tarvitaan teki mitä tahansa. Voi treenata mittasuhteita ja paljon muutakin, toteaa Sirkku Kurkikangas.
Yhtä mieltä ollaan siitä, että valmiiksi ei voi tulla koskaan. Piirustustaitoa on ylläpidettävä.
Tarja Lyly kertoo olevansa innokas harrastaja.
– Koen sen kyllä puutteena, ettei minulla ole vankkaa taiteenalojen teoriapohjaa. Mutta tarvittaessa taidekirjoista, kursseilta ja netistä, Youtubesta ja Pinterestistä, löytyy opastusta ja ideoita.
– Tässä croquis-piirtämisessä eivät yksityiskohdat ole tärkeitä, vaan se, mikä mallissa on oleellista ja luonteenomaista, hän pohtii.
Ryhmän läsnäolo kannustaa.
– Kotona ei tule yksin tehtyä.
– Olen minä joskus maalannut sohvalla lepäilevää puolisoani, Helje Horila tunnustaa.
Ja taas ryhmä keskittyy tekemiseensä, tilassa on aivan hiljaista. Kirkas auringonpaiste luo mielenkiintoisia valoja ja varjoja avaraan huoneeseen. Ja kello soi.
Ryhmä kiertää salia ja katselee toistensa töitä. Pieniä keskusteluja käydään töiden äärellä.
– Emme me oikeastaan täällä paljoa ehdi puhua ja tutustua toisiimme, kokoonnumme vain yhteen harrastamaan. Toisaalta olemmekin melkein kaikki jo entuudestaan tuttuja toisillemme, toteaa Lyly.
Ryhmä kokoontuu vielä muutaman kerran kirjaston yläkerrassa ja jatkoa katsotaan innostuksen mukaan.
