Kaiken perusta pitäisi olla yhteinen hyvä

0
Someron kaupungin tuleva tekninen johtaja Mika Mäkelä harrastaa valokuvausta ja vaellusta.

Mika Mäkelästä kaupungin tekninen johtaja

Kaupunginhallitus valitsi Someron kaupungin tekniseksi johtajaksi Mika Mäkelän. Päätös oli yksimielinen.

– Mäkelällä ei ole kokemusta kunnallisesta päätöksenteosta, mutta taitoa löytyy projektitehtävistä, ja osaaminen tekniikan ja johtamisen saralla on huippua, toteaa hallintojohtaja Marjaana Sorokin kaupunginhallituksen ja valintaryhmän tunnot.

Mäkelän pesti alkaa aikaisintaan joulukuun loppupuolella. Siihen asti teknisen johtajan töitä hoitaa tilakeskuksen päällikkö Markus Älli.

Kaupungin tekninen johtaja Marko Mäkinen irtisanoutui tehtävästään viime kesänä. Hänen työsarkansa Somerolla päättyi virallisesti elokuun lopussa.

Uskon demokratiaan

Diplomi-insinööri Mika Mäkelä on ollut johtamassa monia ja erilaisia projekteja. Hänestä isännän ääntä on kuunneltava. Someron uudelle tekniselle johtajalle tuo isäntä tulee olemaan kunta.

– Tehdään hyvää niin, että asiakkaat eli kaupunkilaiset ovat tyytyväisiä. Kaiken perusta pitäisi olla yhteinen hyvä. Kaikkia ei voi tyydyttää, mutta kun haetaan parhaita ratkaisuja, niin mahdollisimman monia voi. Pidetään vaikka seminaari aiheesta. Kysytään mielipiteitä, mitä halutaan. Kun ollaan suurella joukolla päätöksen puolesta, niin se ei johda valituskierrokseen, pohdiskelee Mäkelä.

Hän uskoo demokratian voimaan ja yhteiseen päämäärään.

– Suuret linjat tulevat poliittisesta päätöksenteosta. Strategiat on tehty ja asiat demokraattisesti päätetty. Niiden mukaan toimitaan. Sitä demokratiaa minä olen virkamiehenä toteuttamassa.

– Tilaajan tahtotilaa on kunnioitettava. Kansalaisilta, valtuutetuilta, lautakunnalta tulee tarve, jota toteutetaan.

Mäkelä muistuttaa, että vuorovaikutuksen, ideoinnin, keskustelujen ja tiedon etsinnän tulee päätyä kokonaisratkaisuun, joka on järkevä, tekniset ratkaisut toteutettavissa ja kustannustehokas. Ja kaikilla pitää olla aikarajat, joissa asiat tehdään.

– Kun päätös on tehty, niin sen jälkeen tehdään sen mukaan. Siihen on epäilijöidenkin demokratiassa taivuttava.

Muutoksen pitää johtaa parempaan

Mika Mäkelä on tulossa Somerolle töihin hyvillä mielin.

– Somero vaikuttaa henkisesti vireältä paikalta. Tapaamieni ihmisten kanssa on ollut mukava keskustella. Teillä on siellä positiivinen henki. Mielenkiintoista oppia tuntemaan somerolaisia.

Hän näkee paikkakunnalla monia mahdollisuuksia ja haasteita.

– Näen haasteet mahdollisuuksina. Niiden kautta voi kehittää paikkakuntaa.

– Muutos ei ole paha asia. Muutoksen pitää johtaa parempaan päin. Katsotaan ensin nykyinen tilanne, mikä toimii ja missä on tarvetta kehittää. On tiedettävä, mitä ollaan muuttamassa. Muutos pitää viedä hallitusti läpi; tulee edetä pienin askelin.

Työ pyörinyt veden ympärillä

52-vuotias Mäkelä työskentelee nyt lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa. Hän on opettanut siellä prosessitekniikkaa sekä liike-/yritystaloutta elokuusta lähtien.

Sitä ennen hän oli projektipäällikkönä Torniossa, jonne rakennettiin biotehdasta.

– Vuosi Torniossa teki meille, koko perheelle hyvää. Opimme lappilaista rauhallisuutta tyyliin: Ensin juodaan kahvit ja sitten ruvetaan hoitamaan töitä ja tekemään päätöksiä.

Hän sanoo etelässä menevän siihen, ettei työpaikalla ehditä siemaisemaan kupposta kuumaa ja juttelemaan niitä näitä. Kahvia juodessakin tehdään töitä.

Mika Mäkelä on työskennellyt veteen liittyvissä projekteissa, esimerkiksi vesiosuuskuntien perustamisissa. Hän on ollut esimerkiksi liiketoimintapäällikkönä Grundfors Finlandilla, joka on erikoistunut pumppuihin ja myyntijohtajana BWT-Separtecilla.

Raumalta maailmalle lähtenyt Mäkelä opiskeli Lappeenrannassa. Hän on valmistunut kemianlaitetekniikan diplomi-insinööriksi sivuaineenaan liiketalous.

Vesirakentamiseen sekä ympäristöasioihin liittyvät asiat ovat olleet hänen alaansa työmarkkinoilla.

– Erilaisia paletteja olen nähnyt. Olen yrittänyt hyödyntää työssäni ja eteen tulevissa haasteissa urani aikana näkemääni, saamaani kokemusta ja osaamista sekä koulutusta.

Maan hoitajan ketjussa

Mäkelät asuvat Aurassa. Perheeseen kuuluu kolme lasta sekä vaimo, jonka kanssa Mäkelä meni naimisiin viime kesänä.

Perhe asuu maatilalla liki Marttilan rajaa. Tila on Mika Mäkelän ex-vaimon kotitila, jonka Mäkelä 25 vuotta sitten osti ja otti hoitaakseen.

– Se on annettu minun vastuulleni. Nyt on minun vuoroni olla pitkässä ketjussa hoitamassa maata, pientä viljatilaa. Lapset ovat innokkaasti mukana oppimassa, jotta jatkavat sitten aikoinaan sen hoitoa, kertoo isä rakkaasta tilasta ja jälkikasvustaan, 17-, 16- ja 15-vuotiaista nuorista.

Perheen yhteisiä harrastuksia ovat valokuvaus ja vaeltaminen. He ovat kolunneet Lappia.