Kokoontumisajoista kirjattiin järjetön määrä rikkeitä

0

Lounais-Suomen alueella järjestettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kokoontumisajoja, joista jokainen keräsi satoja osallistujia. Kaksi kokoontumisista oli ilmoitettu ennakkoon poliisille, mutta yksi järjestettiin ilmoittamatta.
Kokoontumiset tapahtuivat autoilla ja kaksipyöräisillä Someron, Kosken, Loimaan, Liedon, Turun ja Rauman alueilla sekä myös Kanta-Hämeen maakunnan puolella, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Lounais-Suomen poliisi valvoi tapahtumia omalla toiminta-alueellaan.
Liikennepoliisin kokeneen ryhmänjohtajan mukaan erilaisten rikkeiden saldo oli järjetön. Useampi kuin joka kymmenes valvonnassa tavattu kuljettaja joutui erilaisten poliisitoimien kohteeksi.
Valvonnassa tarkastettiin noin 500 kuljettajan ajokunto ja ajo-oikeus sekä puututtiin rikoksiin ja rikkomuksiin.
Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia etenee rikostutkintaan kolme, joista yksi oli poliisin pakeneminen autolla noin 240 kilometrin tuntinopeudella. Ajo-oikeudeton ja päihtynyt kuljettaja otettiin kiinni.
Törkeitä rattijuopumuksia kirjattiin kaksi ja rattijuopumuksia kaksi. Näistä yksi johtui huumausaineista.
Yksi kuljettaja oli etsintäkuulutettu asepalveluksen välttelyn vuoksi.
Yksi kuljettaja otettiin kiinni epävarman henkilöllisyyden ja maassa oleskelun edellytysten selvittämiseksi.
Noin 30 kuljettajaa sakotettiin ajotavan, nopeuden, puuttuvan ajo-oikeuden tai kunnoltaan liikenteeseen soveltumattoman ajoneuvon vuoksi.
Lisäksi poliisi kirjasi parikymmentä ajokieltoa ja tapasi lisäksi viisi jo valmiiksi ajo-oikeudetonta kuljettajaa.
Huomautuksia annettiin eri syistä tusinoittain.