Lapsia kiinnosti, mihin rosvot laitetaan, aikuisia huolettaa öinen rällääminen

0

Lounais-Suomen poliisilaitos jalkautui yhdelletoista paikkakunnalle valtakunnallisena Poliisin päivänä. Salon poliisi vietti tällä kertaa poliisin päivää Somerolla.
– Paikaksi valikoitui tori, auringonpaisteinen tori. Ja jäätelökioskin vierus, luonnollisesti, naurahtaa vanhempi konstaapeli Pasi Tuike Salon poliisiasemalta.
Paikalla olivat partiot valvonta- ja hälytyssektorilta, sekä rikostutkinnasta.
– Kansalaisten tutustumisen kohteiksi paikalle tuotiin myös kaksi tunnuksellista poliisiautoa, henkilöauto ja pakettiauto, eli ”maija”.
Heti tapahtuman alussa alkoi paikalle saapua muun muassa lapsiperheitä.
– Perheen pienimmät olivat hyvin kiinnostuneita, mitä kaikkea poliisiautossa on, mihin rosvot laitetaan, ja missä isä tai äiti istui, kun sai sakot ylinopeudesta, kertoo Tuike.
Lapsille oli tapahtumassa jaossa vesiliukoisia tatuointeja, postikortteja, kyniä ja heijastimia.
– Kaikki tekivät hyvin kauppansa, Varsinkin tatuointeja saivat konstaapelit liimailla koko tuon kolme tuntia, mitä paikalla olivat.
– Erilaisiin mieltä askarruttaviin asioihin ja kysymyksiin saimme myös vastailla. Lapsia kiinnosti, onko poliisin ase oikea vaiko vaan ”leikkipyssy”, kuinka kovaa poliisiautolla pääsee, ja onko rosvo koskaan päässyt karkuun.
– Aikuisia huoletti luonnollisesti koko maailmantilanne, mutta paikallisella tasolla enemmänkin Someron keskustan alueella mopoilla, moottoripyörillä ja autoilla tapahtuva rällääminen, varsinkin yöaikaan. Kovasti paikalle toivottiin poliisia useammin, mutta kansalaiset tuntuvat olevan hyvin valveutuneita poliisin resursseista, sekä isosta valvonta-alueesta. Todella hyvin ymmärrettiin, ettei poliisi vain voi olla joka paikassa samaan aikaan, toteaa Tuike.
Poliisille kerrottiin myös erilaisia vinkkejä niin rikostorjuntaan kuin valvontaankin.
– Parhaamme teemme, jotta noita vinkkejä ehdimme tarkastamaan, ja myös sitä toivottua valvontaa toteuttamaan, lupaa Tuike.
Paikalla olleeseen poliisin kalustoon kävi tutustumassa arviolta toistasataa somerolaista, lapsia ja aikuisia.
– Kiinnostusta riitti alusta loppuun. Pidemmänkin aikaa olisimme paikalla voineet olla.
– Kiitos kaikille tapahtumassa käyneille ja turvallista syksyä, toivottelee vanhempi konstaapeli Tuike.