– Somerolla esiintyy koronasairautta tasaisesti edelleen. Moni sairastaa jo toista, jopa kolmatta kertaa, kertoo koronahoitaja Minna Pentti.
– Suurimmalla osalla iäkkäistä on jo neljä rokotusta, jotka ovat hyvin suojanneet sairaalahoidolta.
Samat keinot pätevät: hyvä käsihygienia sekä turvaväleistä huolehtiminen.
– Tärkeää on, että jokainen flunssainen sairastaa kotona. Jos on pakko asioida julkisissa paikoissa, niin lievissäkin oireissa maski käyttöön, ohjeistaa Pentti.
Hän sanoo, että koronasta on jo tullut influenssan kaltainen virustauti, joka tulee aiheuttamaan epidemioita ajoittain.
Joitakin viikkoja sitten Somerolla aloitettiin koronarokotuksien antaminen kaikille yli 60-vuotiaille, 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille tai lääketieteellisesti riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville 18–59-vuotiaille.
– Neljännen rokotteen on saanut 1 800 henkilöä. Ympäristökuntiin verrattuna somerolaiset ovat hakeutuneet rokotuksille hyvin, kertoo vastaava terveydenhoitaja Kati Tuomisto-Lundberg.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä neljännen koronarokotuksen on ottanut 13,6 prosenttia. Somerolla vastaava prosentti on 24,3. Yli 80-vuotiaista Somerolla neljännen rokotteen on hakenut 74,2 prosenttia.
Neljättä rokotusta suositellaan kaikille yli 60-vuotiaille sekä riskiryhmiin kuuluville. Neljäs rokotus ei ole tarpeen, jos on saanut kolme rokotusta ja sairastanut kolmen rokotteen jälkeen koronan.
Tällä hetkellä rokotukset annetaan terveyskeskuksen neuvolassa Turuntien varressa ja pääsääntöisesti torstai-iltapäivisin.
– Monitoimitaloon siirrytään takaisin rokottamaan, mikäli Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ohjeistaa laajentamaan rokotuksia. Neljänsille koronarokotuksille ei olla Somerolle suunnittelemassa ajanvarauksettomia joukkorokotuspäiviä. Kysyntään pystytään vastaamaan ajanvarauksella, toteaa Tuomisto-Lundberg.
Ajan koronarokotukseen voi varata entiseen tapaan sähköisesti somero.terveytesi.fi tai soittamalla arkisin kello 12–13 numeroon 050 477 6155.