Teksti ja kuvat Armas Töykkälä
Kirjaston parvigallerian syyskuun näyttely on Kokkolassa syntyneen, nykyisin Riihimäellä asuvan Riitta Ahon Matkani värien High Wayllä. Värikkäiden pastellimaalausten aiheissa näkyy saamelaistaiteen vaikutus, on eläinaihetta ja maisemakuvausta, mutta myös kantaaottavia muotokuvia ihmisistä.
Keskiössä on lapsi, jollainen Riitta Aho oli 1950-luvulla. Kasvatuskodissa varttuminen jätti häneen pysyvän jäljen, silloin alkoi myös pitkä taival kokemusten purkamisesta paperille.
– Olin lyijykynänpätkätyttö kasvatuskodissa. Siihen aikaan kaupoissa tavarat käärittiin valkoiseen käärepaperiin. Niitä sitten silitettiin ja piirrettiin kynänpätkillä, jotka eivät muille enää kelvanneet. Se oli itseilmaisun ja pakenemisen keino. Ei voinut sanallisesti tuottaa, mitä sisälläsi tunsit. Se on tullut ulos runoina ja kuvina, nyt sitten maalauksina. Lapsena tuli paettua piirtämiseen, nykyään se on voimavara.
Riitta Aho näyttää kansiostaan teosta, jossa on kuva hänestä 2-vuotiaana seisomassa ulkona talon ikkunan edessä.
– Tämän nimi on ulkoistettu lapsuus. Olin ulkoistettu kotoa. Päällimmäinen tunne lapsena oli ulkopuolisuuden tunne, ettei kuulu mihinkään.
Nykyisin Aho käyttää runsaita värejä ja tauluissa on ensivilkaisulla karnevalistista tunnelmaa. Värien käytön hän otaksuu juontuvat itseoppineesta taustasta, ainuttakaan maalauskurssia hän ei ole käynyt.
Aho kertoo taulun syntyvän siitä aiheesta, joka kullakin hetkellä tuntuu tärkeimmältä. Koronan vangit – maalauksessa on kolme lasta ja käsiraudat kasvomaskin päällä. Teos syntyi isoäidin kaipuusta tavata lapsenlapsiaan aikana, jolloin ihmiset kahlittiin koteihinsa ja naamioihinsa.
– Mummi ei päässyt halaamaan, kun ei tiedetty, mitä se on ja jouduttiin varomaan. Nyt sitä aikaa ei saa takaisin.
Toisessa kuvassa on mies suljetun oven edessä, mutta munalukko roikkuu haasta aukinaisena.
– Tavoittele rohkeasti niitä unelmia, joita sinulla on. Mene rohkeasti ovesta sisään, lukko on jo auki, Riitta Aho kehottaa.
Nuori nainen käpertyy synkkään kaapuun kukkivan maiseman keskellä.
– Miksi ihmisten sydän palelee, vaikka tämä maailma on niin kaunis, miksi on niin paljon ahdistusta?
Harakka istuu oksalla kultalusikka suussaan.
– Kaikille tässä maailmassa ei makseta koulutusta ja pöngetä eteenpäin. Siitä huolimatta ei kannata jättää tavoittelematta unelmiaan.
Taiteilijan omakuvassa leijailevat ilmassa toisiinsa sopivat ja sopimattomat palapelinpalat.
– Kun on elänyt tarpeeksi pitkään, näkee, mitkä palat kuuluvat yhteen. Nuorempana ei näe sitä kokonaisuutta, joka elämä on.
