Valtuutettu Riitta Lehtinen (sd.) peräsi perhepäivähoitajien kulukorvauksien nostamista järkevälle, tämän päivän kustannuksia noudattelevalle tasolle. Asia tuli esille, kun kaupunginvaltuusto käsitteli, miten kaupungin suunnitelmat eri sektoreilla ovat tänä vuonna toteutuneet. Selvityksissä kulukorvauksien kohdalla luki: ”toteutunee”, ja sivistyslautakunnan kuluvan viikon kokouksen esityslistalla ehdotettiin taulukon mukaisia indeksikorotuksia.

– Kustannukset ovat nousseet: ruoan, tarvikkeiden, veden, jäteveden ja sähkön hinta. Täytyisi miettiä, miten kulukorvausten noston kautta voisi kohottaa perhepäivähoitajan työn arvostusta.

– Nyt meillä on 11 perhepäivähoitajaa. Jospa korvauksien nostolla saisimme lisää tekijöitä, jatkoi Lehtinen.

Hänestä kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jutta Varjuksen (kok.) aiemmin esittämä ehdotus ruoan tuomisesta kouluilta perhepäiväkoteihin olisi myös syytä selvittää.

Laura Nuotiosta (kok.) ruoan kuskaamisehdotus kouluilta hoitopaikkoihin oli hyvä, samoin Matias Mäkisestä (ps.).

– Kustannukset ovat nousseet, eivätkä hoitajien palkat ole kehuttavat. Itseltäni ruoanlaitto ja lastenhoito yhtä aikaa ei kyllä onnistu. Kunnioitan perhepäivähoitajien työtä, tuumasi Mäkinen.

Jutta Varjus sanoi kotihoidon olevan edullisempaa kuin laitoksissa tapahtuvan.

– Kaikkia päivähoitovaihtoehtoja pitäisi olla tarjolla, jos yritämme houkutella perheitä paikkakunnalle. On etsittävä myös eri keinoja houkutella väkeä perhepäivähoitajiksi, totesi Varjus.

Mirja Rouhiainen (kesk.) koki, että ruoanvalmistus perhepäivähoitokodissa on myös osa päivähoitoa.

– Että lapset näkevät, kun ruokaa tehdään. Ettei ruoka vaan tule jostain valmiina eteen.

Hän pohdiskeli myös sitä, miten nuo 11 perhepäivähoitopaikkaa ovat maantieteellisesti sijoittuneet. Ja miten ruoan jaon logistiikka pelaisi.

– Olisi hienoa, jos kylilläkin olisi tarjolla perhepäivähoitopaikkoja. Se olisi tasapuolista kuntalaisille.

Mikko Virtanen (kesk.) sanoi tavoitteiden kirjaamisen parantuneen menneistä vuosista, mutta petrattavaa on edelleen.

– Nyt lukee toteutuu, toteutunee tai ei toteudu. Voisi olla myös, miksi ei toteudu ja millä aikataululla asiaa yritetään selvittää, halusi Virtanen kehittää kaupungin suunnitelmien ja hankkeiden toteutumisseurantaa.

Elli Kurkikangas (vas.) kyseli, mikä on tilanne nuorisotilojen aukiolojen laajenemisessa iltoihin ja viikonloppuihin. Hän muisteli itse olleensa keräämässä nimiä saman asian puolesta 1990-luvulla.

Minna Kotti (sd.) sanoi, ettei kahdella työntekijällä ole mahdollisuus hoitaa pitkiä iltoja.

– Pitäisi palkata lisää väkeä, että saisi asiat hoidettua.

– Tai ostaa palvelu muualta, heitti Laura Nuotio.