
Rallin junioreiden kuuden osakilvan kattava SM-taisto ratkeaa syys-lokakuun vaihteessa Kouvolassa.
Somerolaiskuljettaja Jere Kaakisen mahdollisuudet voittoon RSJM 4 -luokassa ovat menneet. SM-pronssiin on vielä saumat.
– Jos kaikki menee hyvin, niin mikä ettei mitalille vielä päästä. Nelossija on jo varma. Mutta se on nähty, että tässä lajissa, jossa muuttujia on niin paljon, voi tapahtua kaikenlaista. Teknisessä lajissa ei voi olla varma mistään. Joskus sähköosat voivat temppuilla, toteaa Salon Urheiluautoilijoita edustava Jere Kaakinen.
Mutta sitten on taas niitä kisoja, joissa lennetään.
– Elokuun lopulla Mikkelissä me saimme ajettua ehjät ajot. Oli hienot tiet ja kelit. Sijoituttiin toiseksi luokassamme.
Kokonaiskilvan kolmossijalla on nyt Lahden UA:n Henri Timonen, joka on karussa kolme pistettä Kaakisesta.
Kisaa johtava Mäntyharjun Moottorikerhon Miko Jalava on kaasutellut Toyotallaan jo ykköspallille ja kakkostilan valtaa Topi Kärki.
Kaakista rasittavat Riihimäen osakilpa, jossa kytkin hajosi sekä Seinäjoen SM-osakilvan keskeytys kesäkuussa. BMW 325:n kampiakselin asentotunnistin hajosi lakeuksilla. Se vei somerolaiskuljettajan mahdollisuudet kokonaiskisan ykkös- ja kakkossijasta.
– Yhden keskeytyksen rallin SM-kausi kestää, mutta ei kahta. Jos tulee kaksi epäonnistumista, niin silloin ei enää saa taisteltua kullasta, toteaa 23-vuotias Kaakinen.
– Tekniikkamurheet veivät meidän pääsymme taistelemaan kirkkaimmista mitaleista. Ajollisesti ei olla niin paljon jäljessä, jatkaa hän.
Kauden alussa Jere Kaakinen tiiminsä kanssa lähti tavoittelemaan junioreiden Suomen mestaruussarjassa mitalisijaa ja ehjää kesäkautta.
Pari viikkoa sitten Kaakinen ajoi kartturinsa Oona Nurmen kanssa ensimmäisen nuottikilpansa. Oili Jalonen -rallissa Laitilassa he saavuttivat kolmossijan yleisessä luokassa.
– Kehitystä on tapahtunut. Vaikka ensimmäisellä erikoiskokeella tiputtiin nuotista, niin jatko onnistui ja pysyttiin kartalla, kuvailee Kaakinen menoa Laitilassa.
Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa on kuusi osakilpailua, joista kaksi ajetaan talvella, neljä keväästä syksyyn. Kaikki junnukilvat ajetaan rallin SM-sarjan osakilpailujen yhteydessä.